Melontapäivä Espoon Suvisaaristossa 28. elokuuta

Hyvinkään Ladun kesäkalenterin päätöstapahtumaksi oli merkattu melontapäivä. Suuntasimme tällä kertaa samoille vesille, missä olimme jo kesäkuussa harjoitelleet Suomi Meloo'ta varten, eli Espoon Suvisaariston kesäisiin maisemiin. Ilmojen herra oli vielä suonut melojille kesäisen lämpimän sään, ja kun kohdalle osuneet sadekuurotkin olivat sangen keveitä, melottiin tämä kauden päätöstapahtuma kepeässä kesävarustuksessa. Lähdimme matkaan Haukilahden sataman viereiseltä uimarannalta ja maataukoa vietimme Pentalan saaressa. Kuvat ovat tällä kertaa Arjan ja Laurin käsialaa.

Mukaamme olimme saaneet 14 vuotiaan Benjaminin, joka nyt rohkeasti lähti ensi kertaa kanootin kyytiin. 

 

 

Vieraammassa ympäristössä on hyvä pitää oma sijainti selvillä.

Ensimmäisen sivuvastaisen osuuden jälkeen odottelimme inkkareita.

 

Suvisaariston uumeniin pääsimme tällaista kapeaa väylää pitkin, jossa onneksi ei sunnuntai-aamupäivällä ollut kovempaa ruuhkaa.

 

Pentalan rannassa nautimme jälleen eväät hymyssä suin.

 

Taisipa reitillemme osua muutama vedenneitokin poseeraamaan.

 

 

Kesän tässä vaiheessa samalle kivelle mahtuivat sekä hanhet että joutsenperheen uudet tulokkaat. 

Paluumatkalle saimme nauttia mukavasta myötäaallokosta.