Laurin pyöräretki 20. elokuuta
Lauantaina minuun oli Merja puhelin yhteydessä asian tiimoilta ja
hän sunnuntaina ilmestyikin lähtöpaikalle jo ennen minua. Pysäköintipaikan
kulmalla oli kolme muutakin pyöräilijää, mutta he olivat osallistumassa
johonkin kilpailevaan tapahtumaan, joten me Merjan kanssa saatiin
tällä kertaa edustaa Hyvinkään Latua kahdestaan.
Kellon lyötyä kaksi yli kymmenen, päätin kaikkien osanottajien jo ilmaantuneen
paikalle, joten starttasimme aurinkoiseen aamupäiväretkeemme. Tällä kertaa
olin valinnut aiemmasta poikkeavan reittisuunnitelman alkumatkalle, jotta
välttyisimme istuskelulta Ullan Pakarin pihalla, kuten vuosi sitten. Lähdimme
siis kiertämään Rutikan kulman kautta ja laskimme alas Monnin pelloille.
Merja oli reittiä ajanut äskettäin ja tiesi kertoa, että tuo lasku etenkin olisi
ollut varsin huonokuntoinen. Mielestäni reitti oli kuitenkin varsin hyväkuntoinen
verrattuna niihin kärrypolkuihin, joita pitkin itse viime aikoina olin kahlannut.
Lasku Erkylänharjulta Monnin halki oli mukavaa haipakkaa, ennen kuin
saavutimme Arolammintien, tai radanvarsitien, kuten se yleisesti tunnetaan.
Tiellä puhalsi vastaamme vieno vastatuuli, joka kuitenkaan ei pahemmin
haitannut samalla kun tuo päivän lämpötilakin alkoi nousta. Saavutettuamme
Paloheimon sahan kulmauksen, huomasimme, että vielä viikko sitten suljettuna
ollut liikenneympyrä oli jo otettu käyttöön. Kuitenkin yhteys Teollisuuskadulle
oli vielä autoliikenteeltä tukittu, mikä ei meitä estänyt hyödyntämästä kevyenliikenteen
väylää ja oikaisemaan edes vähän. Ainakin minä jo vähän odottelinkin mahdollisia
munkkikahveja Pakarissa. Käännyttyämme länteen pääsimme samalla eroon
pienestä vastatuulesta.
Saavuimme Ullan Pakarin parkkipaikalle puoli kahdentoista korvilla, eli tuo kierto
Monnin kautta oli aikataulua viivästyttänyt reilulla puolella tunnilla. Käytimme talon
antimia hyväksi, eli täältä sen munkkikahvin lisäksi oli edullisesti hankittavissa edellisen
päivän leipäpusseja halukkaille. Minäkin taisin sellaisen mukaan ottaa. Pussista löytyi
seitsemän leipäpussia ja hintaa vain vitosen verran. Kahvitukseen meillä meni
sellaiset kaksikymmentäviisi minuuttia, joten kotimatkaa pääsimme aloittamaan
vähän ennen puolta päivää.
Palasimme samaa reittiä kuin vuotta aikaisemmin, eli kiersimme Valion Meijeritien
kautta jälleen, olihan siellä hyvät pyörätiet tuon vanhan kolmosen pientareen sijaan.
Päästyämme jälleen moottoritien oikealle puolelle tulimme Arolammin ohittavaa vanhaa
tietä kohti kotikaupunkia. Kermintien kautta pääsimme Pohjoisen ohikulkutien alittavan
tunnelin ali Rekkarastin kiertävälle Arolamminkadulle. Hurautimme mäen alas
ja sitten taas vastamäkeä kohti Paavolaa, joka yllätykseksemme oli vastikään saanut
uuden päällysteen, joka helpotti vähän kaupungin suurimman nousun jaksamista. Merjalla toki
oli se sähköavusteinen, joka tarkoitti sitä, että vain minä puuskutin!
Vaiveronkadun kautta palasimme lähtöpisteeseemme Aleksis Kivenkadun parkkipaikan
kulmalle. Oma kelloni näytti tuossa vaiheessa 12.57 eli kokonaisaika jäi rahtusen alle
kolmen tunnin. Merjan mittari osoitti reitille tulleen saman 38 km, jonka google kertoi
jo turvasuunnitelmaa laatiessani.
Mukava retki kesäisessä säässä. Ehkä ensi vuonna saamme jälleen hieman isomman
porukan liikkeelle. Katsotaan sitten, mihin se nenä tuolloin osoittaa?
-Lauri