Uudenmaan latualueen Suunnistus haltuun -tapahtuma Vaakkoilla lauantaina 3.8.

Aika: 3.8.2019

Suunnistus haltuun -tapahtuma Vaakkoilla lauantaina 3.8. 2019 Kokoontuminen Vaakkoin ulkoilualueen parkkipaikalla os. Kuikunläänintie 45, Vihti (sorakuopan parkki Saarijärven poh-joispuolella) klo 11.00. Vaakkoin ulkoilualueelle on laadittu 2,5 ja 4 kilometrin suunnistusradat. Tapahtuman alussa pidetään suunnistustaitojen kertaus, käydään läpi tärkeimmät karttamerkit, kerrataan suunnan ottaminen kompassilla. Jos osallistuja tarvitsee opastusta suunnistustaitoonsa, kierretään rata ohjaajan kanssa kävellen pienryhmässä opetellen suunnistuksen perusasioita. Mikäli osaa jo suunnistaa, voi mennä yksin tai omalla porukalla omaan tahtiin. Lisätietoja: toimisto[at]helsinginlatu.fi

Uudenmaan latualueeseen kuuluu 28 paikallisyhdistystä ja 2 tunturikerhoa. Aluetoiminnan tavoitteena on kanssakäymisen lisääminen, sekä viestintä uusmaalaisten latuyhdistysten kesken.