Polkujuoksu

Mitä?

Polkujuoksu (trail running) on kestävyysliikuntaa, joka vie juoksijan pois rakennetusta ympäristöstä raikkaaseen luontoon sekä vaihteleviin maastoihin. Nimensä mukaisesti polkujuoksu on juoksua poluilla maastoympäristössä.

Polkujuoksun harrastamisen tärkeimmät elementit ovat luonnon kokeminen sekä kunnon ja terveyden ylläpitoon liittyvät asiat. Valtaosa polkujuoksun harrastajista suosii liikuntamuodon omaehtoisuutta sekä ei-kilpailullista ajattelua. Harrastajakunnasta löytyy kuitenkin myös tavoitteellinen kilpaurheilijasegmentti, vaikka se on varsin pieni.

Missä?

Polkujuoksua harjoitetaan luonnossa, jossa luontoympäristö voi olla muokattua tai rakennettua. Polut voivat sijoittua esimerkiksi metsään, kalliolle, pellolle tai juurakkoon. Polkuja itsessään on hyvin erilaisia. On kunnostettuja ja kunnostamattomia, merkattuja ja merkkaamattomia, leveitä ja kapeita. Polut myös ylittävät pururatoja, puroja, kallioita ja autoteitä.

Miten?

Polkujuoksussa rasitus, vauhti ja maisemat vaihtelevat polkujen ja korkeuserojen mukaan. Jokainen juoksuaskel on erilainen, kun askel mukautuu juostavaan alustaan ja maastoon. Kallioiset ylämäet kävellään. Tarvittaessa ylitetään kaatunut puu tai loikataan esteen yli. Välillä voidaan pysähtyä ihastelemaan maisemia tai tuoksuttelemaan ilmaa. Joskus voidaan jäädä maistelemaan marjoja tai tunnistamaan kasvillisuutta. Evästauot ovat myös suositeltavia erityisesti pidemmillä lenkeillä.