Hiihtoretki Hyvinkäällä 29. tammikuuta

Hyvinkään Latu järjesti Kansallisena Hiihtopäivänä lauantaina 29. tammikuuta yhdistyksen

perinteisiin liittyneen laturetken, joka normaalisti on suuntautunut Suonummen majalle Riihimäkeen.

Tällä kertaa päädyttiin kuitenkin pysyttelemään kotikaupunkimme latureiteillä useammastakin syystä.

Ensinnäkin kuulimme jo edellisenä päivänä, ettei Kiistaveikkojen maja Suonummella ole vielä tänä

viikonloppuna auki. Samalla meille kerrottiin, ettei tuota kaupunkiemme yhdistävää latureittiäkään

ollut vielä avattu. Kun tähän yhdistettiin vielä säätiedotuksessa kerrottu seutukuntaamme uhkaava

lumimyräkkä lauantai-iltapäivällä, oli valinta selvä.

Lähdimme siis kellon ohitettua 9.30 pyykin reitille jäähallilta lentokentälle, takaisin kaupunkiin

ja Ladun majan kautta Usmin lenkki kiertäen takaisin jäähallille. Alkumatkalla nautimme vielä

jäähallin ympäristöön ajetusta ladusta, mutta Vaiveronkadun ylitettyämme edessämme oli

vain tampattu latu-ura. Paikon lunta oli sangen vähän, joka ylämäissä etenkin aiheutti hankaluuksia,

kun sauvoja oli vaikea saada pitämään jäisellä alustalla. Erkylän sillalle päästyämme oli meillä kellon

mukaan kuitenkin vielä reilu kymmenminuuttinen kulutettavana, koska ennakkotiedoissa oli annettu

mahdollisuus liittyä joukkoomme kello 10.30. Kukaan ei paikalle kuitenkaan ilmaantunut.

Ajan kulumista odottaessamme alkoi yhtä jos toistakin polttelemaan ja niinpä innokkain joukostamme

päätti survaista suksensa ladulle jo hieman etuajassa. Luotimme siihen, että tavoittaisimme karkulaisen

kun itse pääsimme matkaa jatkamaan tovin kuluttua. Näin ei sitten käynytkään, mikä tietenkin lisäsi

epätietoisuutta siitä, oliko karkulaisemme osannut kääntyä oikeista risteyksistä. Epätietoisuus kuitenkin

hälveni koiraladun viimeisellä kilometrillä, kun karkulainen päätti puhelimitse tiedustella, missä

pääryhmämme oikein taivalsi. Huomasimme hänen hiihtäneen aiottua reittiä, mutta menneen sellaista

haipakkaa, ettemme häntä vain saaneet kiinni!

Saimme porukan kokoon jälleen koiraladun lähtöpaikalla ja käännyimme nyt paluureitille kohti kaupunkia.

Jostain syystä nyt käyttämämme latu-uran oikea reuna tuntui pehmeämmältä kuin vastakkainen, jolloin

tuo paluumatkammekin tuntui karvan helpommalta. Kulomäestä laskettuamme jälleen Vaiveronkadun

ylittävälle sillalle, pysäytin porukan seuraavaan laturisteykseen, jossa tarjosin mahdollisuutta päättää

laturetki tähän, koska autolle oli vain vaivainen kilometri. Yksi halukas ilmaantuikin ja kun varmistuin

siitä, että hän tunsi reitin, päätimme hänet päästää palaamaan yksin lähtöpaikalle.

Me muut jatkoimme mäkeä alas sillä seurauksella, että hyvävauhtisessa laskussa yksi retkeläinen

päätti tutustua ladun varren lumipatjaan oikein lähituntumalta. Pyllähdyksestä selvittiin ilmeisesti

vain henkisin mustelmin, joten mäen alle selviydyttyämme jatkoimme nyt vanhan seiskalenkin

perälenkille. Seiskalenkiltä erotessamme löytyi jälleen latu allemme. Kalevi oli aamusta jo ilmoitellutkin,

että Usmin lenkki oli koneella ajettu, vaikkei se vielä latukartassa näkynyt.

Laskimme siis Siitosen silloille nyt hyväkuntoista latua pitkin. Siltojen allekin kuormattu lumi oli nyt saatu

tasattua. Uutta latua hiihtäessä hiipi hyvänolon tunne varomattoman nuttuun. Onneksi vielä löytyi

vähälumisia kohtia, jossa vauhtia piti vähän hiljentää. Kilvan kehuimmekin ladun kuntoa. Ladun majaa

lähestyttäessä ilmaantui ladulle ilahduttavasti muitakin suksijoita, joka taas tarkoitti sitä, että muuten

niin kompakti joukkueemme alkoi nyt uhkaavasti venymään. Latu-Miiluun saavuimme kuitenkin hyvässä

järjestyksessä. Perillä huomasin mittariin kertyneen jo 16 kilometriä, mikä alkuperäisellä reitillämme

olisi tarkoittanut, että olisimme juuri lähteneet Suonummelta paluumatkalle.

Nyt kuitenkin matkana oli enää tuo Usmin lenkki takaisin kaupunkiin. Majalla oli sen verran muutakin

porukkaa, että pääosa joukkueestamme päätti nauttia eväänsä kuistin puolella. Oman kahvikupin

jonottaminen vei tovin, mutta kurkkuun sen kaadettuamme pääsimme jatkamaan hiihtoa. Lisäenergia

tuntuikin tulleen tarpeeseen, kun nyt taas latu tuntui vievän niin miestä kuin naistakin. Olipa onni, että

kaupungin latukone oli ehtinyt jo tänne asti. Ylämäet kiipesimme uusin innoin ja alamäet luikautimme

alas niin, että lumi pöllysi. Usminjärven tien kupeella latu antoi suksijoille makeat vauhdit, kun mojova

myötätuuli vielä viskoi meitä eteenpäin.

Hyyppärän pelloilla saimme esimakua tulevasta myräkästä, kun ensimmäiset hiutaleet hivelivät

poskipäitämme. Perttulan nurmea tavoiteltaessa maistelimme vielä mahdollisia lisäkilometrejä

kentän radoilla, mutta kaikki kuitenkin tyytyivät palaamaan suoraan lähtöpaikalle. Jäähallilla mittariin

oli kertynyt mukavat 26 kilometriä ja aikaa tähän kului 3 tuntia 40 minuuttia hiihtoajassa mitattuna.

Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä Kansallisen hiihtopäivän lenkkiimme. Toki en malttanut olla mainitsematta,

että Suonummen reitti olisi myös kokemisen arvoinen. Ehkäpä tulevina talvina? Matkassamme lähtöpaikalla

oli 8 hiihtohaluista, joka ensimmäisen kilometrin jälkeen lyheni seitsemään. Paluumatkalla lentokentällä pääluku

nousi taas kahdeksaan, mutta maaliin tulimme seitsemän suksijan voimin.

Tapahtumaamme osallistui siis yhdeksän henkilöä kaiken kaikkiaan.

Kahden viikon päästä olisi vielä tarjolla kaupungin ympäri hiihto, jos lumet pysyvät?

Lauri