Isänpäivän patikka 9. marraskuuta
Isänpäivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina. Isien juhlapäivää voitaneen perheissä viettää monella tavoin ja varmasti päivän viettoon on syntynyt perinteitä, vaikka virallisesti se merkittiin almanakkaan vasta vuonna 1987. Hyvinkään Ladun toimesta on isäihmisiä muistettu järjestämällä isänpäiväpatikka kyseisenä sunnuntaina. Tämän meidän perinteen alkujuuret eivät ole ihan varmasti tiedossa, mutta tapahtumaa on kyllä järjestetty pitkään.
Marraskuisessa luonnossa aistii hiljaisuutta ja harmautta. Tyypillistä ovat kosteat sekä sumuiset aamut ja usein myös kolea, sateinen sää. Nyt isänpäivän aamulla sateentihku oli kaikonnut, vaikka pilvet roikkuivatkin matalalla. Lämpömittarissa lukema näytti seitsemää plusastetta.
Uimarannan P-paikalle saapui vain viisi tapahtuman osanottajaa, ehkäpä potentiaaliset ulkoilijat liikehtivät muualla. Patikoimme polkua pitkin Pikku-Usmin tuntumaan ja sen sivuuttaen nousimme ulkoilureitille, joka johtaa Pikku-Karhulampea kohti. Poikkesimme ulkoilureitiltä polulle kohti Suoniittyä. Metsässä tapasimme pariskunnan, joka ulkoilutti kahta koiraa. Vaihdoimme heidän kanssaan kokemuksia Usmin metsissä liikkuvista eläimistä ja pohdimme mm. suden ja karhun mahdollista esiintymistä alueella.
Matka jatkui ja pian saavuimme Iso-Karhulammelle johtavan polun risteykseen. Päätimme käydä vilkaisemassa Karhusuolta purkautuvan veden aikaansaamaa pikku koskea. Tuolla polulla olevat lankutukset olivat todella liukkaat. Polkua ylöspäin meno onnistui mitenkuten, mutta mietin kannattaako enää palata takaisin Aarinnansuon suuntaan, kuten alun perin olin suunnitellut. Luistelemiseksi se olisi mennyt, siksi jatkoimme matkaa eteenpäin vaahtoavan kosken kuohuja hetken ihailtuamme. Kiersimme siis Karhusuon kautta polulle, joka johtaa Kaksoislammelta Latu-Miiluun. Emme poikenneet lammelle, vaan oikaisimme tuolle polulle kallioiden yli. Majan laavulla odotteli Kalevi nuotion äärellä, kahvivehkeiden kera. Seuraamme liittyi laavulla Lauri, joka saapui varsinaisesta lähdöstä hiukan myöhästyneenä omatoimisesti ja alkuperäisen reittisuunnitelman mukaista reittiä hyväksikäyttäen majalle.
Kahvittelun ja evästelyn jälkeen jatkoimme Iso-Kypärälammelle, jonka laavun kohdalta nousimme Piilon tielle. Yksittäisiä ulkoilijoita näkyi olevan liikkeellä ja jututimme useampaa kulkijaa, kun tuttujakin oli heidän joukossansa. Piilolammelle pohjoispäähän saavuimme kalliopolkua pitkin. Epäviralliselle nuotiopaikalle oli pieni seurue tehnyt tulet ja hämmästelin mielessäni myös klapimäärää, joka oli kannettu ja pinottu sinne. Meitä on moneksi!
Piilolammen itäpuolella on polkujen risteyksen tuntumassa kaatunut useamman myrskyn seurauksena kuusipuuta ristiin rastiin. Pohdiskelimme vuosilukuja ja päiviä, jolloin rajuilmoja on mahdollisesti ollut. Osa noista kaatuneista puista on maannut maassa jo useamman vuosikymmenen.
Piilolammelta patikoimme merkittyä ulkoilureittiä käyttäen kohti Usmijärveä. Vuorenniityntieltä poikkesimme vielä kerran oikopolulle, jonka kautta pääsimme Usmijärventien laitaan ja pian olimme perillä. Matkaa patikalle kertyi noin 9 kilometriä ja aikaa vierähti vajaat neljä tuntia.
-Timppa
