MTB 29. huhtikuuta

Maastopyörälenkille suunnattiin tänään tiistaina 1+15 vahvuudella. Lisäksi lähdössä oli neljä sähköpyöräilijää, jotka lähtivät tekemään omaa lenkkiä keskenään, mahdollisesti vauhdikkaamman menon toivossa.

Perinteisempi ryhmä keräsi tällä reissulla mittariin aika tarkalleen 20km parin tunnin mittaisen reissun aikana. Polut oli kuivia ja mukavia ajaa, keli on viileä ja aurinkoinen. Puitteet olivat siis todellakin kohdallaan!

Alkumatka mentiin hieman nousevalla maastoprofiililla Rutikan kautta Erkylän linkkitornin suuntaan, jossa käännettiin vehkeet kohti alkupistettä ja lähdettiin tiputtelemaan paluumatkaa Kalattoman kautta kiertäen. Paluumatka tultiin aavistuksen hitaammin, jotta saatiin yhden jäsen hieman karanneet sykkeet tasoittumaan. Paluuosuuden iloisesta puheensorinasta päätellen tässä tehtävässä myös onnistuttiin.

Reissu oli kokonaisuutena onnistunut ja selvittiin ilman mitään teknisiä murheita.

Kiitokset kaikille matkaan lähteneille ja tervetuloa jatkossakin mukaan!

-Matti