Melontapäivä Lohjanjärvellä 8. elokuuta

Melontaretki Lohjan Moisionlahdesta Kisakallioon ja takaisin toteutettiin elokuisessa hellesäässä , matkaa  kuudelle latulaiselle kertyi sellaiset runsaat 17 kilometriä. Kuvat ovat Laurin ja Hilkan nappaamia.

Moisionlahdessa Latu-Welhon kyytiin pääsivät Kristiina ja Markus. Tarkkasilmäiset huomaavat, että lähtöhetkillä meitä hiveli yksi kesän harvoista sadekuuroista. Moisionlahdesta päästyämme se kuitenkin oli enää muisto vain.

Tyyni sää avitti matkan tekoa paikka paikoin.

 

 

Kalevin seurana inkkarissa meloi Hilkka.

Vesvuon yläpuolella saatiin näin vauhdikkaita kuvia.

 

Puolivälin Kisakalliossa käytettiin ravintolan palveluja hyödyksi, uitiin ja rentouduttiin muuten vain rannalla.

 

 

Paluumatkalla Welho-melojat vaihtoivat keskenään paikkaa ja yhteistyö tuntui sujuvan entistäkin ehommin.

Paluumatkalla myös muu vesiliikenne elävöitti melontaamme. Liisa ei kuitenkaan jäänyt alle, vaikka kauempaa näin täpärältä näyttikin. Seuraavan kerran Hyvinkään Latu järjestää päivän melontaretkiä elo-syyskuun vaihteessa. Tervetuloa silloin mukaan, jos et nyt jostain syystä päässyt.