Kävelyretki Usminkalliolle 25. toukokuuta

Urpon päivänä lähdimme kävelyretkelle Usminkalliolle kolmen hengen joukolla. Wikipedian mukaan  Urpo nimenä on suomalainen versio latinan nimestä Urbanus, joka merkitsee ”kaupunkilainen”, ”hienosti sivistynyt”. Urpon päivään liittyy kansanuskomuksia, joiden perusteella voidaan ennustaa tulevan kesän säätä. Uskomuksen mukaan tuleva kesäsää on juuri päinvastaisen kaltainen, kuin Urponpäivänä vallinnut säätyyppi. Siksipä nyt voi odottaa kylmää ja sateista alkukesää, aivan keskikesällä ei sada, eikä ole lainkaan ukkosta. Loppukesällä on myös todella kylmää! Palataanpa tämän ennusteen paikkansapitävyyteen syksyllä! No, on myös sanonta: Urpona uusilla vihdoilla. Tämä kyllä pitää nyt paikkansa, koska koivussa on jo riittävän suuri lehti, jotta vihdan voi tehdä. Kuvissa on useita reittimme varrella olleita kukkivia kasveja. Kaikkia ei varmasti tunnistettu, eikä kaikista saatu riittävän hyviä kuvia. Luonnossa riittää tällähetkellä nähtävää ja kuultavaa kasveista ja linnuista kiinnostuneille.

Kuvia näpsi Timppa