Isänpäivän patikka 10. marraskuuta

Isänpäivänä patikoimme tuttuun tapaan Kalevin johdolla Usmin polkuja. Hän huomioi hienosti vähän kostean ja tuulisen sääennusteen kuljettamalla meitä enempi vähempi tasamaapolkuja jättäen tällä kertaa väliin ne Usmin hienot avokallio-osuudet. Matkaan meitä oli uskaltautunut 17 reippailijaa, josta osin kuuluu kunnia Järvenpään Ladulle, olivathan he onnistuneet samaan liikkeelle kokonaista 10 osallistujaa. Tässä meille hyvinkääläisille jääkin vähän kirittävää talven laturetkille sekä ensin kevään Äitienpäiväpatikkaan. Reitin kiertäneet säästyivät suuremmilta sateilta, sillä taivaalta niskoihimme ropisi vain muutama kevyt kuuro. Kuitenkin pilvisessä säässä kännykameran kuvat jäivät vähän sumeiksi, joten tässä vain muutama otos reitin varrelta. Nokipannukahvit nautimme tällä kertaa Piilolammen eteläpään nuotiopaikalla. Ladun majalle palasimme Ison Kypärän ja Kaksoislampien kautta. Kameran takana asteli tällä kertaa Lauri.