60-vuotisjuhlat 6. lokakuuta

Hyvinkään Latu ry vietti perustamisensa 60-vuotisjuhlia lokakuisena lauantai-iltapäivänä kotipessässään Latu-Miilussa. Jäseniä sekä kutsuvieraita kävi juhlassa kaikkiaan noin 75 henkeä. Toki olisimme kaivanneet mukaan vielä enemmän omia jäseniämme. Jokainen jäsenemme oli saanut kutsun syyskuun alussa jaetussa jäsenlehdessämme. No, soppaa syötiin ja kakkukahvit nautittiin. Lyhyitä puheita pidettiin ja ansioituneita muistettiin kunniamerkein. Laulelimme myös yhteislauluja Olli Salomäenpään johdolla.

Lauantain mainio syyssää suosi tapahtumaamme. Nautimme lihakeittoa, jota tässä tarjoilee soppatykistään Pito-Piikojen Anne-Mari Lehtonen.

Hyvinkään Latu ry:n puheenjohtaja Kalevi Kalliomäelle luovutettiin Suomen Ladun myöntämä Tahko Pihkala -mitali. Ansiomerkit jakoi Suomen Ladun hallituksen jäsen Jaakko Erkkola.

Ansiomerkkejä jaettiin usealle toiminnassa mukana olevalle aktiiville. Merja Lastuvuori sai Suomen Ladun kultaisen ansiomitalin. Kultaisella ansiomitalilla palkittiin myös Lauri Huhti ja Liisa Seppo.

Liisa Seppo

Lauri Huhti

Suomen Ladun hopeisen ansiomitalin sai Heikki Sanna. Lisäksi hopeisen ansiomitalin saivat Pentti Leppiaho, Kaarina Moisio ja Seija Vuori.

Pentti Leppiaho

Kaarina Moisio

Seija Vuori

Suomen Ladun pronssisen ansiomitalin sai Timo Tuomainen. Hänen lisäkseen pronssisen ansiomitalisn saivat Jukka Eloranta, Raija Koskinen, Jaakko Laine, Kristiina Leipälä ja Heikki Moisio.

Jaakko Laine

Päivi Vuorta muistettiin ansioistaan Kalevala Korun Sompa -riipuksella. Myös Kalevi Kalliomäki ja Reijo Huuskonen saivat Kalevala Korun valmistamat solmioneulat. Lisäksi tilaisuudessa muistettiin yhdistyksen toiminnan tarkastajija. Riitta-Liisa Surakka ja Klaus Siven saivat Majakirjan.

Paikalla olleet ansiomerkkien saajat ryhmityneenä yhteiskuvaan.

Someron seurakunnan kanttori Olli Salomäenpää säesti kitarallaan yhteislauluja.

Kakkukahvilla. Kalevin vieressä edustajat Länsi-Vantaan Latu ry:stä.

Kaarinan seurassa Nurmijärven Ladusta Hannu Malinen ja  Eeva-Liisa Lemberg. Lisäksi Hyvinkään Ladusta Borremansin perhe.

Laulu Usmista

 

Sävel: Röhönranta

 

Paljon paiskittu on töitä

sekä kiristetty vöitä

on aika tullut

pieneen juhlintaan.

yhdistyksen majapaikkaan

suuntaan metsätuulen raikkaan

kutsun kuulleet ootte

tänne laulamaan

 

Tule maille Usmin

täällä tressaat tuskin

kuuset huminoivat, linnut visertää

seuranas on hyvä sakki

jota rasita ei frakki

tule korpeen Usmin, metsän siimekseen

 

Täällä tallata voit soita

taikka kankahia noita

joilla peurat palkii

ja teeret soi

polut kallioille johtaa

sammal vihreänä hohtaa

nähdä lammet kirkkaat

myös täällä voit

 

Tule maille Usmin

täällä tressaat tuskin

kuuset huminoivat, linnut visertää

seuranas on hyvä sakki

jota rasita ei frakki

tule korpeen Usmin, metsän siimekseen

 

Lumi maisemat kun peittää

lenkin hiihtäen voit heittää

latu luokse johtaa

pienen kanttiinin

kun on ylitetty Vantaa

pian virkistyksen antaa

maja lämmin sievä

sekä herttaisin

 

Tule maille Usmin

täällä tressaat tuskin

kuuset huminoivat, linnut visertää

seuranas on hyvä sakki

jota rasita ei frakki

tule korpeen Usmin, metsän siimekseen

 

Luontoa voi kyllä kiittää

nähtäväähän varmaan riittää

toki tärkehimmän

täällä tavoitat:

keho sekä mieli vertyy

voimaa sulle siitä kertyy

arjen harmaan harmit

pois unhoitat

 

Tule maille Usmin

täällä tressaat tuskin

kuuset huminoivat, linnut visertää

seuranas on hyvä sakki

jota rasita ei frakki

tule korpeen Usmin, metsän siimekseen