Akumajalla 25.8.-1.9.

Hyvinkään Latu oli varannut Karigasniemeltä Akumajan elokuun viimeiseksi viikoksi. Matkalle pohjoiseen lähti yksitoista latulaista. Säiden haltija suosi matkaamme tälläkin kertaa, eikä sadevarusteita tarvinnut kaivaa kertaakaan esille. Oheinen kuvakertomus matkaltamme koostuu kuvista joita näppäilivät Hessu, Kaarina, Lauri ja Timppa.

Matka Ivaloon asti taittui matkalaisilta junalla, autolla ja lentäen. Ivalossa kävimme yhdessä syömässä ja täydensimme muonavarastoja. Pakattuamme ostokset autoihihn käänsimme pyörät kohti Inaria ja Karigasniemeä.

Muotkan Ruoktussa poikkesimme kahvilla.

Kukkaset olivat säästyneet poroilta ja yöpakkasilta.

Autot parkeerasimme Tenon rantatien P-paikalle ja pakkasimme tarpeelliset tavarat matkaan.

Siis rinkat selkään ja menoksi.

Ja kantamuksissa riitti, Mallina Timo.

3,3 hikistä kilometriä...

Poroaita estää suomalaisia poroja karkaamasta Norjaan ja päinvastoin.

Akumaja on rakennettu kalliontörmälle Akujoen mutkaan.

Varustukseen kuuluu joen rannasa oleva rantasauna.

Dominickin mökki on Kiilopäältä Akumajan pihapiiriin siirretty kuudelle henkilölle soveltuva majoitusrakennus.

Dominickin mökki saunarannasta nähtynä

Sisänäkymiä Akumajasta...

Petipaikkoja Akumajalla on 12, osa kerrossängyssä.

Kyökin puoli.

Aloitimme jokaisen aamun yhteisellä aamupuurolla tuvan pöydän ääressä.

Valmistaudumme tässä päivän retkeen. Eväät pakataan reppuihin ...

...ja poropolku kutsuu!

Puronvartta ylös...

Viesti kotiin? Yhteydet tunturissa toimivat paremmin kuin jokilaaksossa.

Matkalla täytetään tietysti pullot puhtaalla tunturipuron vedellä.

Matkalla tietenkin havainnoimme ympärillä olevaa luontoa...

...mahdollisimman tarkasti!

Paussi on toki aina paikallaan!

Neuvonpitoa.

Ylhäällä tunturipaljakalla kulkeminen on helpompaa, kuin purolaaksoissa.

Alkavasta ruskasta oli merkkejä jo lomaviikkomme alussa. Tässä punoittavat juolukan lehdet.

Korkeammalle noustessa loppuu myös tunturikoivikko. Maata peittävät ainoastaan matalat varpukasvit.

Ahkuvarrilta etelään sijaitsevan Ailikastunturin huippu kohoaa 620,2 metrin korkeuteen. TV- ja puhelinliikennettä palveleva masto nousee tietenkin vielä korkeammalle.

Pohjoisen suuntaan katsottuna Ahkuvarrilta avautuu näkymä yli tuhat metriä korkeille Norjan tuntureille. Noilta huipuilta kaikki lumi ei sula kesän aikakaan.

Ahkuvarrin eli Akuvaaran huipulla näyttää alhaaltapäin katsottuna olevan linnoitusvarustus!

Eipä sieltä vaaran päältä linnoitusta löytynyt. Ainoastaan kivilatomus ja vieraskirja laatikossa.

Kirjoitimme Ahkuvarrin vieraskirjaan nimemme.

Näkymä Akujärven suuntaan.

Huipulla tuuli aikalailla navakasti, mutta pieni evästauko pidettiin.

Avara maisema avautuu kulkijan eteen.

Utsjoki, Kevo: Ohutta yläpilveä!

Puronvarressa keiteltiin kahvit ja syötiin eväät.

Kahvinplöröö!

Herkkuja lienee ollut myös matkassa...

Nyt löytyi miestä väkevämpää.

Komea mukuramänty kasvaa lähellä toista mielenkiintoista kohdetta, jota retkeilijät tuntuvat tässä hakevan näkyviin...

...jopa näkyy...

...nimittäin maakotkan pesä puron toisella puolella! Matkaa pesälle oli tästä paikasta useampi sata metriä. Kotkaa emme nähneet,  emmekä olisi halunneetkaan rauhoitettua lintua millään tavoin häiritä. Maakotkan pesäpuun ympäristössä on muutenkin suoja-alue, jonne ei ole lupa mennä linnun pesimäaikana.

Laskeutuessamme jokilaaksoon, saavuimme suolle, jossa kypsät juolukat olivat suuria ja herkullisia.

Saavuimme Akukoskelle. Matalan veden aikaan joki virtaa kapeassa uomassa, mutta keväisin vesi peittää jokilaaksoa laajasti.

Jokivarren polkua pitkin palailimme iltapäivällä Akumajalle.

Usein palatessamme noukimme Akumajan tiluksilta puutavaraa mukaan iltanuotiota varten.

Nuotiolla istuskellessamme paistoimme mm. lettuja.

...mmm, kumpa olisi jo minun vuoro...

Pannupitsan paistaminen onnistui kolmannella yrityksellä. Pitsan paistaminen kirvoitti siihen osallistuneilta makeat naurut. "Imeläpussi lähti leuan alta" sanoisi Konsta Pylkkänen...

Näkymä illansuussa Akumajan pihalta joelle päin.

Alavirtaan päin.

Aamulla joella viipyili usva.

Aamutoimien jälkeen taas tossut jalkaan...

......sitten jo mentiin ja penkka vaan pölisi!

Jokivartta koskelle päin.

Vuodenajasta johtuen emme retkillämme joutuneet  ylittämään runsasvetisiä jokia, mutta sentään ylitykset

joskus vaativat hiukan tarkkaavaisuutta. Kaarina näyttää esimerkkiä.

Akujoen vedet syöksyvät Akukoskessa kalliopahtojen välistä.

Kolo kalliossa ei ole karhunpesän suuaukko vaan hiidenkirnu, joka on syntynyt veden pyörteeseen joutuneen kovemman kiven kovertamana.

Matkan varrella tutkailtiin aina välillä karttaa.

ja syötiin eväitä.

Patikoimme Akuvarrin takapuoleiselle palsasuolle. Palsa on turvekumpu, jonka sisällä saattaa olla jäätä.

Palsoja syntyy alueelle, jossa vuoden keskilämpötila on alle –1°C ja joilla on vähäisen sademäärän takia ohut lumipeite, jota tuuli pyyhkii pois. Talvella palsakummut kasvavat ja lyhyen viileän kesän aikana ne eivät ehdi sulaa kuin enintään puolisen metriä pinnasta. (Wikipedia)

Palsasuo ylempää nähtynä.

Sitä ruskaa....

Timo kätkön haussa.

Vielä paluumatkalla kulki askeleemme näin vauhdikkaasti.

Eräänä aamuna, kulkiessamme jokivartta pitkin kohti tuntureita saimme seuraksemme nuoren poron. Eläimen käytös oudoksutti meitä, sillä se juoksi perässämme tulematta pois vedestä. Kun pysähdyimme poro tuli aivan lähelle, ja koukkasi sillä kohtaa maihin. Nulkkasi siinä tyynesti meidän ohitsemme ja hyppäsi taas jokeen juoksemaan. Pian se kuitenkin kyllästyi meihin ja noustuaan vastarannalle katosi tunturikoivikkoon. Liekö ollut niin, että nuori yksilö oli eksynyt omasta joukostaan ja luuli raitoamme omaksi väekseen. Näimme seuraavana päivänä varmaankin tuon saman yksilön. Silloin se oli jo löytänyt muutaman lajikumppanin, joiden seurassa se käyskenteli.

Akukoski on todella upea luonnonnähtävyys. Poikkesimme koskella pari - kolme kertaa viikon aikana päiväretkille mennessämme tai palatassamme. Virtaava vesi kiehtoo katsojaansa.

Akujoki kulkee aikalailla syvässä kanjonissa ennenkuin se syöksee vetensä Akukoskeen.

Ruokalepo

Aamupuuron aineksia.

Maisemat ja tunnelmat rekillämme eivät mukanaolleiden mielestä varmaan helposti haihdu. Tässä oli vain pieni kuvaus matkastamme pohjoiseen. Vietimme mieleenpainuvia hetkiä yhdessä tunturipoluilla ja iltanuotiolla. Nautimme saunomisesta ja uimisesta jääkylmässä jokivedessä. Ihmettelimme maailman avaruutta ja ihailimme täydenkuun nousua tunturin takaa.  Upea retki!