Hiihtolomaviikko Kiilopäällä

Hyvinkään Ladun hiihtoviikko alkoi lauantaina 14. huhtikuuta Inarin Kiilopäällä. Matkaan lähti 16 latulaista. Ohessa kuvakertomus retken tapahtumista.

Kiilopään retkeilykeskuksen päärakennus.

Matka Kiilopäälle taittui monin tavoin. Osa ajeli autolla koko matkan, toiset taas lensivät Ivaloon. Iso joukko saapui perinteisesti junalla Rovaniemelle ja körötteli postiautolla Kiilopäälle.

Sukset ja matkalaukut autosta mukaan...

...ja majapaikkaa katsastamaan. Osa matkalaisista asettui mökkimajoitukseen, toiset olivat valinneet hotellimajoituksen.

Mökkimajoituksessa olevin mökit näyttävät sisältä tämänkaltaisilta.

Kiilopäälle oli saapunut paria päivää meitä aikaisemmin todella harvinainen vieras, liejukana. Kun Timo saapui autolla Kiilopään parkkipaikalle, hra (tai rva) Liejukana tuli tervehtimään. Tässä hän poseeraa auringonpaisteessa Golfin nokan edessä. Liejukana on maassamme harvinainen, eikä normaalisti esiinny näin pohjoisessa.

Majoittumisen jälkeen poltteli useampia jo ladulle pääsy. Timo läksi hiihtämään Luulammen - Rumakurun - Laanilan lenkin. Kiilopäältä latu nousee kohti Luulampea. Tässä ollaan jo reitin korkeimmalla kohdalla. Taustalla horisontin keskellä näkyvä Sokosti on Saariselän tunturialueen korkein huippu. Lunta tunturissa on runsaasti.

Hiihtäjijä tunturissa riitti, vaikka lauantai on turistien yleinen ns. vaihtopäivä.

Aurinko paistoi ja suksi luisti vasta ajetuilla laduilla,

Luulammen päivätupa on mukava retkietappi noin kuuden kilometrin päässä Kiilopään retkeilykeskuksesta.

Opasviitat ohjaavat kulkijan oikealle ladulle,

Varsinkin aamupäivisin hankikanto antaa hiihtäjälle mahdollisuuden poiketa hoidetuilta laduilta sivumpaan,

Rumakurussa on vanha autiotupa, jonka rappusille iltapäiväaurinko paistelee hienosti. Hiihtäjä nautiskelee tauosta.

Kuruhan on syvä halkeama tuntureiden välissä. Tässä on itse Rumakuru. Eipä tuo näin talviasussaan ole kovinkaan ruma.

Sitten suksenkärjet kohti Laanilaa.

Siellähän tanssitaan joka päivä!

No eipä jääty monotansseihin, vaan kohti Kiilopäätä. Tämä este ladulla ei ole hiihtäjän kiusaksi asetettu...

..vaan sen tarkoitus on estää paliskuntien porojen karkaaminen vieraille laitumille.

Lenkin jälkeen suuntasimme saunomaan ja syömään.

Illan viimeisenä asiana oli yhteinen infotilaisuus turvekammissa.

Kuvia räpsi lauantaina Timppa. Toki muutkin siellä näppäilivät! Niin meni lauantaipäivä iltaan.

Sunnuntaina joukkomme suunnisti heti aamupalan jälkeen hiihtämään. Useimmat läksivät kohti Laanilaa, jokunen Saariselän suuntaan ja kolme oli päätynyt valitsemaan tunturihiihtoretken. Retki oli opastettu, ja suuntautui avotunturiin hoidettujen latujen ulkopuolelle. Retkelle lähtö tapahtui Kiilopään päärakennuksen edestä.

Suunistimme kohti Niilanpäätä. Nousimme tunturinkuvetta, hanki kantoi verraten hyvin myös kapeiden suksien kanssa liikkeelle lähteneitä.

Sunnuntaipäivä ei ollut yhtä aurinkoinen kuin lauantai, mutta toki saatoimme nauttia auringonpaisteesta avarassa tunturimaisemassa.

Välillä tietenkin tankattiin. Avotunturissa ei ole rakennetuja taukopaikkoja, mutta pidimme paussin sopivan suojaisassa paikassa. Nimesimme samalla yhden nimettömän kurun Eväskuruksi.

Talvi on tunturissa ankara.

Olemme tässä Kopsuspään päällä. Taustalla näkyy mm. Sokosti.

Tunturihiihtäjä joutuu nousemaan ylös, mutta tullaan sieltä komiasti alapäinkin.

Lopulta palattiin Kiilopäälle. Matkaan meni aikaa noin viisi tuntia.

Hiihtäjijä odotti turvekammissa lettukestit ja Kiilo-ojan rannassa savusauna. Kyllä kelpaa!

Iltarusko tiettävästi merkisee sitä, että seuraavana päivänä paistaa aurinko!

Maanantaina aamupalan jälkeen suunnistimme yhdessä lumikengillä kohti Kiilopään tunturin huippua. Tässä vaiheessa kulku on vielä kevyttä...

Olga näyttää mallia

Nousu oli rankka, siksipä pidimme taukoja usein.

Ohitimme polun varteen pystytetyn seitapaalun. Seita on pystytetty 60-luvulla olleen partiopoikaleirin muistoksi,

Nousimme avotunturissa, jolloin viima jäähdytti tehokkaasti.

Huippu näkyy!

Jokuhan se aina on ensimmäinen!

Tämä...

...huippu...

... ON MINUN!

Joukkomme on huppujoukko!

Palailimme alaspäin. Taukoa pidettiin kun pääsimme vähän tuulensuojaan.

Palattuamme retkeilykeskukseen, virittelimme tulet Ahopään laavulle ja ryhdyimme makkaran paistohommiin.

Makkaraa meni, mutta sitähän lähdettiin sitten kuluttamaan ladulle. Tällainen latu-ura johtaa Rautulammin suuntaan.

Ladun varrella oli varsin mukavat maisemat Sivakkaojan varrella.

Iltapäivällä aurinko helli taas hiihtäjää.

Kiilopää Ahopään ladulta kuvattuna.

Kiilopään retkeilykeskuksen alue ylhäältä päin.

Tiistaiaamuna Killopäällä aurinko paisteli kirkkaasti. Pakkasta oli mittarissa 11 astetta. Mitähän päivä tuo tullessaan?

Niilanpään hotelli.

Joka aamuinen rituaali on käydä pulahtamassa Kuurakaltiossa. Sinne johtaa mukava käytävä Niilanpään hotellista.

Hessu ei olisi millään tullut vielä plutaamasta pois, mutta liika on sentään liikaa...

...täytyyhän Seijankin päästä vuorollaan vilvoittelemaan!

Voi, kuinka .... märkää tämä vesi onkaan!

Pulahdus vain!

Sitten pikainen kasvojenpesu...

...ja kirkkaat hanget odottavat hiihtäjää!

Olemme bonganneet Liejukanan lisäksi Riekkoja...

....poroja...

...kuukkeleita, korppeja, kettuja, oravia ja jäniksiä. Lisäksi varma havainto lumimiehestä, maahisesta ja menninkäisestä.

Kaiken lisäsi Pikku Myy lasketteli Kiilopään rinnettä alas. Hänestä saatiin hyvä otos.

Tiistaina hiideltiin mainiossa kevätsäässä. Marja-Liisa ja Seija matkalla kohti Niilanpäätä.

Hessu Niilanpään päivätuvalla.

Niilanpään päivätupa.

Eväät esille...

... ja makkarat kypsymään.

Kalevin johdattelema joukko huiputti Ahopään tunturin. Ohessa muutama tunnelmakuva tältä retkeltä.

Huikaisevaa!

Toisaalla Timo hiihteli reittiä Luulampi - Taajoslaavu - Vellinsärpimä - Moitakuru - Saaiselkä -Kiilopää. Tässä mennään Taajoslaavun kohdalla,

Latu kiemurtelee mukavasti Vellinsärpimäojan varressa.

Vellinsärpimäojan kämppä

Tässä virtailee Lutto.

Luton varrella on joen mukaan nimetty päivätupa.

Lintu-Antin aikaisemmin isännöimän Kuukkelilammen kohdalla on nykyisin vetokoira yrittäjän toimipiste. Mopet olivat päivälevolla.

Moitakurussa on mukava päivätupa.

Tuvan hienosti muurattu takka.

Lumidyyni Ahopään tietämillä.

Keskiviiikona pyrähdimme jälleen laduille ja tunturiin. Ahopään kiertolenkille lähteneitä sykähdytti riekkopariskunta heti alkumatkasta. Riekkokukko ja kana tepastelivat kaikessa rauhassa ladun vieressä, eikä niiden rauhaa kuvaaja juuri häirinnyt.

Ahopään päälle nouseminen ottaa voimille, varsinkin kun pohjoistuuli on vastainen.

Partiomme saapui Rumakurun uudelle päivätuvalle, jossa pidimme evästelytauon.

Karusti varustetun tuvan pöydän ääressä on toki mukava syödä eväitä.

Rumakurun vanhassa kämpässä emme tälläkertaa poikenneet, mutta toki pysähdymme hetkeksi huokaisemaan.

Saavuimme Luulammille. Kämpän päädyssä lennehtää riekkoparvi.

Kukapa voisi munkista kieltäytyä.

Arvatkaa, maistuuko!

Maalissa ollaan ja hymy on edelleen herkässä, vaikka paluusermoniat tietenkin vaativat arvokkuutta.

Eipä loppunut herkuttelu keskiviikkona vielä tähän. Illalla paistelimme lettuja kammissa. Tässä Riitta antaa näytteen letunpaistotaidoistaan.

Kyllä maistuu!

Kaarina paisteli tietenkin lettuja ...

... ja Olga pisteli niitä tuulensuojaan.

Lauri näköjään vielä epäröi....

...mutta ei pitkään!

Kalevikin tarttui pannunvarteen paistellen hyvänmakuisen räiskäleen.

Torstaina iloinen naisjoukko sekä Hessu suuntasivat suksenkärjet kohti Niilanpään päivätupaa. Repussa on evästä sekä polttopuita. Edellisellä käyntikerralla nimittäin havaittiin polttopuiden olevan päivätuvalla vielä liian tuoreita.

Matkanteko sujuu varsin mallikkaasti.

Torstaikin oli mukava säänsä puolesta. Pilvilauttoja kulki tuntureiden yllä, mutta myös aurinko paistoi. Lämpötila oli aamulla noin 4 astetta pakkasella, mutta iltapäivällä saman verran plussan puolella.

Niilanpäässä on aikoinaan ollut poroerotuspaikka ja poromiesten kämppä. Myöhemmin sinne rakennettiin kota, joka sitten paloi! Nykyään tällä paikalla on päivätupana toimiva rakennus.