Hyvinkään Ympärihiihto 21. helmikuuta

Perinteinen Karpaasihiih..., ei vaan Hyvinkään Ympärihiihto suksittiin jälleen jo tänä talvena tutuksitulleessa kipakassa pakkassäässä. Lähtöpaikalla Hyvinkään ABC-aseman parkkialueella mittari osoitti 20 asteen pakkaslukemia. Hiihtäjää erityisesti ilahdutti kevyt lumisade, joka puuskittaisen tuulen avittamana ajoittain hiveli suksijan poskipäitä. Matka ABC'ltä taittui Lehtolan kautta Erkylään ja sieltä edelleen Latu-Miilun kautta takaisin lähtöpisteeseen. Matkaan uskaltautui Lauri, joka myös kuvasi nuo allaolevat ladun varrelta löytyneet kaupungin maamerkit. Loppuun taisi tulla myös piilomainontaa, eli ohjeet miten Sveitsistä esimerkiksi löytää Ladun majalle. Siis tervetuloa.

Sonninmäen nousun alla hiihtäjän silmään sattui upean talvimaiseman lisäksi 'urbaania taidetta'

Kalevankadun alitus

Pääradan alitus Martin Aallopissa

Radan varteen oli paikallinen oravanpoikanen rakentanut majansa ja salvasta päätellen sisällä täytyi olla jotain arvokasta?

Mäntsäläntien alitus. Hetki kuvanoton jälkeen vastaan pölähti kaupungin latukone. Onhan se hienoa, että kaupunki huoltaa latujakin tällaisena pyrypäivänä.

Tahkon veteraanien ylläpitämä Lehtola Mäntsäläntien ja pääradan risteyksessä. Täällähän pidettiin Hyvinkään Ladun viikko sitten päättynyt Muumihiihtokoulu. Kiitokset vielä Tahkon veteraaneille yhteistyöstä.

Mäntsäläntien alitus lähellä vanhaa Lehtolaa. Vaikka tunneli tuntuu olleen paikallaan jo iät ja ajat niin suksija muistaa vielä ajan tieyhteyden alkutaipaleelta jolloin tie ylitettiin vähän nykyistä tunnelipaikkaa ylempää. 70-luvun alkupuolellahan latu Lehtolaan lähti Hitsaajat-patsaalta, joka vielä silloin sijaitsi Hämeensillan pielessä.

Tästä lentokentän kupeelta löytyvästä opasteesta suksija huomaa, että seuraavaan huoltopisteeseen on enää kentän ympäri ja vähän lisää...

Kentän sivulta löytyvät ehkä kaupungin hulppeimmat 'paanat'

Erkylässä oli vuorossa vähän pitempi evästauko. Eipä täälläkään ruuhkaksi asti vierailijoita näkynyt (kaikenkaikkijaan tämänkertaisella kaupungin kierrolla suksija bongasi kuusi (6) muuta hiihtäjää

Lääninrajankadun alitus

Ahlströmmin (Isoverin) lasivillatehtaan mäellä pilkistää lämpövoimalan piippu puiden seasta. Tänä talvena lunta on sadellut sen verran taajaan, ettei hiihtäjän silmä ainakaan vielä eroittanut sitä harmaata väritystä, jonka toisinaan keväisin on tarkkasilmäinen saattanut hangen pinnalla havaita.

Tehdasalueen jälkeen saavutaan jälleen pääradan alikäytävälle ja sen jälkeiseen Pohjoisen Yhdystien alitukseen

Kulomäen kupeella olivat pojat mäenlaskupuuhissa

Vaiveronkadun ylittävä hiihtosilta lienee kaupungin vanhimmasta päästä

Sveitsin 'seiskalenkin' pään kierrettyään latu lähtee laskuun, josta erkanee yhteys Ladun majalle vievälle reitille

Laskun jälkeen saavutaan kolmostien silloille (ensin 130 ja sitten E12)

Ns. Ali-Mattilan risteyksessä latureitti johtaa viistosti risteyksen yli ja ylös peltoa pitkin kohti Latu-Miilua

Tuulen ja tuiverruksen aikaansaannoksia saattoi matkalla myös ihastella

Latu-Miilusta löytyi ne kuudennet sukset

Tämä taulu Latu-Miilun infotaulun alla ilmoittaa kanttiinin aukiolosta

Kanttinivuorossa oli tällä kertaa Jukka, joka oli jo aamukymmeneltä lämmittänyt mehut, kahvit ja pullat

Piilolammen laturisteyksestä kääntyy Usmin lenkki takaisin kohti kaupunkia

Pienen Karhulammen idylliä

Kuvaa ottaessaan suksija sai jo tuntumaa ensi sunnuntaina 28.2. hiihdettävään Hyvinkään Ladun Umpihankihiihtoon

Usminjärventien kupeella oli tuuli jälleen tuivertanut ladut umpeen

Vantaan pohjoispuoliselta Hyyppärän pellolta avautuu näkymät Hyvinkään tunnetuimpiin maamerkkeihin, eli Sveitsin vanhaan hyppyrimäkeen sekä Koneen hissitorniin. Kuvan puiden kohdan mutkasta haarautuu myös paluureitti päivän lähtöpisteeseen eli ABC-asemalle.