Pyöräretki Kalkkilammen lehtoon 20. kesäkuuta

Kalkkilammen lehtoon pyöräiltiin tällä kertaa aurinkoisessa säässä. Illalla Jukolan Jussit kastelleesta sateesta ei näkynyt juuri merkkiäkään. Retken pääkohteena oli lehdossa kukkivat Tikankontit, jotka tällä kertaa olivat lämpimän kevään johdosta ehtineet jo parhaan tenhonsa esittää. Vuotta aiemmin retkellä olleet saattoivat muistella tuolloista väriloistoa. Toki muita luonnonkukkia löytyi polkumme varrelta massoittain. 20/6 vietettiin pohjoismaista Luonnonkukan päivää.                                                                                                                                                                                       Mukana matkalla oli seitsemän Jussia ja Venla, eli oman viestijoukkueemmekin olisimme vielä kokoon saaneet, vaan Kytäjälle ehdittyämme huomasimme viimeisenkin suunnistajan jo saapuneen maaliin. Ei varmaan kuuna päivänä ole sellaista ruuhkaa Kytäjän tiellä nähty. Herusten tienristeyksestä alkaen pyöräilijöitä vastaan tuli yhtenäinen autojono, ja Jaanankallion parkkipaikan jälkeiset tien pientareet olivat  usean sadan metrin matkalta tupaten täynnä bussia odottavista kotimatkalaisista.
Kalevin johdolla alitimme vanhan kolmostien.

 

Kiivettyämme Kolmostien sillalle vähensimme ensi kerran vaatetusta

 

Pyörätie Noppoon

 

Herusten harjulta avautuvat metsäiset näkymät yli Petkelsuon

 

Korpiharjuntien soralla

 

Ali-Solttilan talokin ohitettiin

 

Kalkkivuorentien kupeesta löytyi tuttu 'terassi' eväiden nauttimiseen

 

Poimulehti kastepisaroineen

 

Kalkkilammen lehdossa

 

Tikankontti

 

Ojakellukka

 

Metsäkurjenpolvi

 

Nokkonen & Koiranputki

 

Ahomansikka

 

Ja taas mennään

 

Livinkylässä ylitettiin Keihäsjoki

 

Niittyleinikki värjäsi ojanpenkat paluumatkalla

 

Viimeinen kahvipaussi pidettiin Kytäjän kioskilla

 

Jukola

 

Telttakylä

 

Bussijono