Kuutamohiihto 30. maaliskuuta

Retkikalenterin ohjelmassa oli maaliskuisena tiistaina täydenkuun kuutamohiihto. Retkelle lähti neljä innokasta hiihtäjää. Reitti kiersi Sveitsistä Hyyppärän ja Pikkukarhun kautta Latu-Miiluun, palaten sieltä takaisin Sveitsiin. Aamupäivällähän satoi silkkaa vettä, mutta iltapäivällä pilkahti hetken myös aurinko. Ja illansuussa, kun retkemme alkoi, oli kuiva hyvä keli. Paluumatkalla suksien alta alkoi kuulua rahinaa, kertoen viilenneestä säästä, yöksi lämpötila laskisi nollan alapuolelle. Alkutaival taittui valoisassa kevätillassa, mutta paluumatkan hiihtelimme pimeässä tähtitaivasta katsellen. Aivan retkemme loppuhetkillä näyttäytyi nouseva täysikuukin hiihtäjille.

Hyyppärän pellolla oli hyvä hiihtää valoisassa kevätillassa. Jossakin kohtaa toki oli kevään merkkejä näkyvissä.

Kypäräsuolle päästyämme jouduimme ottamaan sukset jalasta. Metsänhakkuutyön takia tie, jossa latu normaalisti kulkee oli aurattu. Kävelimme pimenneessä illassa Latu-Miiluun.

Latu-Miilussa pidimme juomatauon. Vieraskirjaan merkitsimme tiedon käynnistämme.

hep

Tässä on menossa suksien jalkaanlaitto, mikä ei ole välttämättä aina helppoa pilkkopimeässä. Kameran salamalaite tietenkin valaisee tilapäisesti, mutta harva saa sukset salamannopeasti jalkaan.

Sveitsiin saavuttaessa suksien alta kuului rahinaa, joka kertoi viilenneestä säästä.

Aivan retkemme lopussa näyttäytyi nouseva täysikuu.