Patikkaretki Lopelle 29. toukokuuta

Toukokuun viimeisenä sunnuntaina suutasimme patikoimaan Lopen maisemiin. Hyvinkäältä lähdimme neljän hengen joukolla, mutta matkalta saimme vielä kahden henkilön vahvistuksen seurueeseemme.

Olet tässä - lupaa kartta! Tämä kartta ei kuitenkaan oikeasti kertonut missä sitä nyt ollaan. Aloitimme patikointimme järven itärannan laavun tienoilta ja kuljimme Iso-Melkutin järven ympäri kiertävän lenkin myötäpäivään.

Kiertämämme lenkki kuuluu ns. Hämeen ilves-reitistöön, joka on maastoon merkitty tällaisilla merkeillä...

...mutta tuon tupsukorvan tämänkaltaista symbolimerkkiä oli myös käytetty reitin merkitsemiseen!

Reijo johdatteli meidät metsän uumeniin.

Laavun kohdalla tapasimme ryhmän sukeltajija, jotka valmistautuivat sukeltamaan kirkasvetiseen Iso-Melkutin järveen.

Lopella on vielä tosi kirkasvetisiä järviä, vastaavia löytyy todella harvasta paikasta maamme eteläosista. Kuvassa näkyy järven hieno hiekkapohja.

Patikoimme hyvää ja kuivaa polkua pitkin.

 

Kuulimme järvellä kuikan huutavan. Kuikan pesinnästä kertoi polulle asetettu lappunen.

Iso-Melkutin purkaa vetensä Ämmäojaa pitkin, jonka ryhmämme tässä ylittää. Iso-Melkuttimen vedet lähtevät virtaamaan kohti Kaartjärveä ja siitä edelleen Rengon kautta Hämeenlinnaan, laskien lopulta Kokemäenjoen suulla, Porin Pihlavanlahdella Selkämereen. Poronpolulta tutusta Puneliasta vedet lähtevät puolestaan kohti Karkkilaa ja siitä edelleen Lohjan-Pohjan maille, siellähän virtailee Mustio. Mustiojoki purkaa vetensä Pohjankurussa Pohjanpitäjänlahteen ja siitä edelleen Itämereen. Loppi sijaitsee siis vedenjakaja seudulla.

Havaitsimme, että alueella oli tehty töitä, joiden tarkoituksena on saada metsään myös lahopuuta ja pökkelöitä kolopesijöiden ja lahottavan pieneliöstön tarpeisiin.

Tokholmannokka niminen "pikku Punkaharju"- niemi leikkaa Iso- Melkuttimen melkein kokonaan halki.

 

Vähä-Melkuttimen ja Iso-Melkuttimen välillä on uoma, jonka ylitse on rakennettu mukava silta.

Mustikka kukkii ja mantukimalaiset häärivät työn touhussa.

Myös kielo kukki hienosti...

...suokukka puolestaan oli muuttumut jo aika vaaleaksi!

Arkkitehti on suunnitellut oviaukon paikan hiukan poikkeavaan kohtaan!

Järven luoteiskulmassa on niemennokassa mukava laavu, johon pysähdyimme tekemään tulet.

Retkeilijä ammentaa luonnosta henkisiä voimia taipaleelleen. Repusta löytyvät ainekset, jotka virvoittavat väsynyttä ruumista.