Kävelyretkellä Usmiin 19. tammikuuta

Kun tuo olosuhde ei tällä kertaa sallinut hiihtovälineiden esiin kaivamista, oli meidän

tyytyminen kävelyretkeen Latu-Miiluun. Lähtöpaikalle ilmaantui mukava lukema

immeisiä, eli matkaan oli lähdössä 9 innokasta. Epäilen, että jos reissuun olisi suksilla

päästy, ei näin montaa osanottajaa olisi lähtöpaikalla näkynyt. Säänhaltija ei tällä kertaa

päästänyt aurinkoa esiin, mutta luvatun poutasään se kutakuinkin piti.

 

Kellon käytyä minuutin yli kymmenen, lähdimme astelemaan osin kevytliikenneväylää,

osin asfaltin reunaa, osin pellonreunaa kulkevaa hiihtoreittiä kohti Usmia. Ensimmäisen

kilometrin kuljettuamme käännyimme ylämäkeen ja metsän siimekseen kohti Niemisen

niittyä vievälle uralle. Nousimme niityn viereiselle mäelle ihailemaan metsän rauhaa,

ja hetken haettuamme alasmenoreittiä, laskeuduimme Suoniitylle vievään laaksoon,

joka tavan mukaan osoittautui reitin vetisimmäksi. Pusikoita kierrettyämme löytyi

jälleen ura kohti Latu-Miilua, eli etenimme entistä aurinkoladun reittiä alarinteeseen.

 

Täällä onnistuimme näkemään edellämme kulkevan pari muuta kävelijää, jotka kuitenkin

kääntyivät Isolle Karhulammelle vievälle polulle. Risteyksessä huoahdimme hetken kunnes

jatkoimme kohti Latu-Miilua. Majalle saavuimme tunti ja seitsemän minuuttia patikoituamme.

Majalla näytti kaikki olevan kunnossa odottamassa alkavaa hiihtokautta. Retkeläiset kuitenkin

alkoivat pian aprikoimaan, tulisiko tänä talvena lainkaan sellaisia olosuhteita, jossa kanttiinikin

saataisiin retkeläisiä palvelemaan. Timon haettua ämpärillisen vettä kaivolta pääsimme

pian nauttimaan teetä ja tarjolla olleita piparkakkuja. Osalla toki oli repussa jotain omaa

herkkua mukanaan.

 

Parikymmentä minuuttia taukoiltuamme aloimme taas pakata kimpsuja ja kampsuja

sekä suunnata kohtia paluureittiä. Puomilla kohtaisimme yllättävän liikenneruuhkan.

Ainakin retkenvetäjä sai sellaisen käsityksen, että puomilla oli useampi autokunta

odottamassa jälkikasvuaan partiolaisteen majalta. Jonosta löytyi myös pari autokuntaa

metsämiesten tamineissa. Apostolin kyyti vaikutti tässä hötäkässä nopeimmalta etenemis-

muodolta.

 

Vantaanjoen sillalla käännyimme jälleen joen rantaan. Matkalla Reijo oli otaksunut

hiihtoreitiltä löytyvän pajunkissoja, eikä nyt niitä malttanut kuvaamatta ohittaakaan.

Joessa vesi vaikutti varsin korkealla olevan, vaikkei ilmeistä tulvimisvaaraa ollutkaan.

Hevostallit kierrettyämme saavuimme takaisin lähtöpaikalle, jossa meitä odotti

pari polkupyörää ja useampi auto. Retkeläisillä oli kannossa useampia mittareita

matkan merkitsemiseen, joten Timolta saimme kuulla taivaltaneemme karvan yli

kahdeksan ja puoli kilometriä. Taivaltajasta riippuen askeleita oli matkalla jäänyt

sellaiset 11 tai 13 tuhatta. Aikaa taukoineen saimme kulutettua kaksi ja puoli tuntia.

 

Lauri