Laurin pyöräretki 23. elokuuta
Hyvinkään Ladun katupyöräilykausi 2020 polkaistiin käyntiin Laurin pyöräretkellä 23.8. Korona oli perunut aiemmat kesän pyöräretkistä, joten nyt yritettiin uudella onnella. Lähtöpaikalle ilmaantui neljä osanottajaa. Retkestä puuttui tällä kertaa ennakkotieto, mihin retki suuntautuisi, kun sen enempää lehti-ilmoitukseemme se ei mahtunut, enkä nettisivuillemmekaan sitä huomannut lisätä asian itselleni selvittyä. Onneksi sentään yksi retkeläinen huomasi edellisenä iltana asiaa tiedustella ja vielä ilmaantui lähtöpaikallekin.
Kertasin matkasuunnitelman kaupungin kierrosta muillekin osallistujille ja sitten lähdimme kiertämään kaupunkia vaihteeksi vastapäivään. Edellisellä kerralla muistelin meidän kurvailleen vastakkaiseen suuntaan pari vuotta aiemmin. Laskimme alas Hyyppärään, ohi hevossairaalan ja kartanon ja kurvasimme Myllynrannan peltotielle kohti siirtolapuutarhaa. Tiellä oli parkissa huomattava määrä autoja, koska lehtitietojen mukaan Hyyppärässä järjestettiin maastoesteratsastuksen SM-kisat samaan aikaan. Muutama ratsukkokin siellä vilahteli. Siirtolapuutarhassa ihastelimme sekä kukkaistutusten paljoutta että tänä kesänä paikalle nousseita uusia, leveähirsisiä mökkejä.
Mäkikuumolassa kiersimme kaukaa tankkauspaikat ja ABC-aseman takaa löytyi tuttu hiihtosilta, joka johdatti meidän yli moottoritien. Nummenkärjessä hylkäsimme jälleen latu-uran, alitimme Hangonradan ja nousimme Nikinsyrjäntietä kohti Vehkojaa. Kitteläntiellä meidät kohtasi maaseutu ja sen maisemat viljavainioineen jokilaakson partaalla. Reitin pisin hiekkatieosuus olikin otaksuttua paremmassa kunnossa, eli alkukesän nimismiehen kiharat näyttivät kadonneen koronan myötä. Kaltevan risteykseen päästyämme pidimme vähän pitemmän juomatauon, ja osa porukasta kävikin päivittelemässä Vantaajoen veden ’likaisuutta’.
Nousu Kravunarkunmäelle kirvoitti jo muutamia hikipisaroita polkijoiden selkäpiihin. Ilman lämpötilakin oli jo noussut varsin mukaviin lukemiin, eikä uumoiltua sadettakaan näkynyt koko reissun aikana. Hangontien sillalla kyselin osallistujien halukkuutta käydä kokeilemassa Hesen ovenripaa, mutta niin kovaa kahvihampaan särkyä ei kukaan tuntunut omaavan, että halukastakaan ei löytynyt. Niinpä kaffirahat säästyivät jälleen ensi kertaan. Olisihan Hesen montusta pitänyt nousta jälleen ylös, kun matkamme jatkui Hakakallion kaupunginosaan, jossa oli taas tutun hiljaista näin sunnuntain selkään. Onnista ohittaessamme Ritva kertoi kesäisestä seikkailustaan, kun hän yritti löytää laitoksesta oikeaa luukkua hakeakseen tilaamansa varaosan.
Jokelankadulta erkanimme kevytliikennetunneleiden kautta Martin puolelle. Isonkallionkatu löytyi jo vanhasta muistista ja täällä kaupunki tuntui jo heränneen, sen verran monta vastaantulijaa tältä asuinalueen ulkokehältä löytyi. Tanssikallion risteyksessä pidimme taas juomatauon. Ritva kertoi, että kuusikymmenluvulla täällä tanssittiin, kun mäen laella oli tarkoitukseen sopiva lava. Ahdenkallion kehäkadun kautta pääsimme Kenraalinkulman haminoille, mutta täältä kurvasimme kuitenkin Kirkkotien kaarelle. Nimen alkuperää arvailtuamme ehdotettiin, että tien päästä löytyvä Alttarikivi olisi mahdollisesti vaikuttanut asiaan. Kivi näkyikin kutakuinkin Hämeenkadun kulmasta ja Sulo tiesi taas kertoa, että perimätiedon mukaan sillä olisi Pohjansotaan lähteneet joukot siunattu.
Me jatkoimme kevyenliikenteen väylää lentokentän sivuitse. Osuimmekin melkoiseen lentosumaan, sillä näimme kaksi siivekästä peräjälkeen nousukiidossa ja kolmannen kohta päiden yläpuolella laskeutumassa jo samoille sijoille. Pohjoisella ohikulkutiellä ohitimme muun muassa Golf-kentän, jonka lähin tii oli aivan tien alapuolella, jolloin pari napakkaa iskua sai jo etupyöräilijän tarkistamaan, menikö joltain rengas. Retkeläisemme kuitenkin paahtoivat mäkeä ylös entisellä draivilla!
Rekkarastin kohdalla kurvasimme viimeisen laillisen liikennejakajan kautta Arolammintielle ja edelleen alas Vantaalle. Vaiveron Myllytilalta lähtevä nousu oli taas varsin vaativa tavallisen pyörän haltijoille (kolme miestä). Ritva sen sijaan jo alkumatkasta lasketteli sähköavusteisellaan koko konkkaronkan ohi. Mikko erkani joukostamme ennen viimeistä nousua ja Aleksis Kivenkadun lähtöpaikalle paluutamme. Aikaa oli kulunut luvatut kaksi ja puoli tuontia, matkaa kertynyt sellaiset 33 kilometriä, mikäli Laurin matkamittariin oli uskominen.
