Kävelyretki Usmiin 28. tammikuuta
28.1.2018 laturetki Riihimäelle muutettiin lumen puutteessa kävelyretkeksi Sveitsin hiihtokeskuksesta Latu-Miiluun ja takaisin. Lähtöpaikalle ilmaantui 4 innokasta kävelijää hieman epätavalliseen 9.30 lähtöaikaan. Tämä on vuosien saatossa muotoutunut tapahtuman lähtöajaksi, koska silloin kun lumiolosuhteet vielä sallivat hiihdon toteuttamisen aina Suonummen majalle Riihimäelle asti, käytäntö osoitti, että ehtiminen takaisin Erkylän majalle klo 15 mennessä saattoi isommalla joukolla tehdä pikkuisen tiukkaa. Nykyisillä lumiolosuhteilla pikemminkin näyttäisi olevan tiukkaa ylipäätänsä koko hiihdon toteutuminen. No, me siis suuntasimme klo 9.30 alas Kulomäeltä yli Vaiveronkadun ns. seiskalenkin perälenkille ja täältä alas moottoritien silloille. Ensimmäinen huilitauko pidettiin Vantaanjoen ylittävällä sillalla. Matkaa jatkoimme latupohjaa pitkin Usmintien varteen ja tietä myöten edelleen Eerikäisen mökin paikkeille. Latupohjalla oli mukava huomata, että kaupunki oli jo ehtinyt täälläkin latukoneella pyörähtää, kun viikkoa aiemmin suksimme vielä luomulatua samoilla seuduilla. Lopputaipaleen Latu-Miiluun kuljimme arvatenkin Kalevin avaamaa lumikenkäreittiä pitkin. Majalla meitä olikin kestitsemässä Jukka. Olimme päivän ensimmäiset vieraat vaan ei viimeiset, toivottavasti. Ainakin paluumatkallamme tapasimme useammankin meitä vastaan taivaltaneen pariskunnan, joista ensimmäisille huikkasinkin majan olevan auki. Palasimme ns. Mustankiven reittiä eli vanhaa Paarijoen Patikan reittiä kaupunkiin. Paalijoen silta oli ainakin toistaiseksi pitänyt pintansa, vaikka jäänpinta jo tavoittelikin alimpia poikkipuita. Noustessamme Usmin kallioille kohtasimme kaksi maastopyöräilevää huimapäätä. Meillä mäissä riitti jännitettävää jo jalkaisinkin. Usminkallioiden päältä aukesi tutun hulppeat näkymät ympäristöön. Vastapäin lenkkiä kulkien mäet ainakin tällä kelillä tuntuivat helpommin kuljettavilta. Tuuheimmissa hongikoissa ei lunta ollut juuri nimeksikään kun taas joissain notkelmissa sitä tuntui olevan yllin kyllin. Viimeinen nousu Vantaanniemelle oli sangen jyrkkä. Kun aiemmat kulkijat olivat vieneet lumet mennessään, oli nousijan nyt katsottava sangen tarkkaan mihin jalkansa sijoittaa. Mäen päälle täälläkin selvittiin, ja tällä kertaa ”ihastelemaan” Kulomäen muotoja. Tarkkasilmäinen saattoi havaita mäenlaskijoitakin rinteessä. Laskeuduimme jälleen alas Vantaalle ja reippain mielin nousimme viimeiset mäet Kulomäen parkkipaikalle. Totesimme yhdessä retken onnistuneen hyvin ja vielä otollisissa olosuhteissa. Lunta ei juurikaan matkan aikana satanut ja pakkanen pysytteli juuri ja juuri miinuksella. Matkaa kertyi sellaiset 9,5 tai 10 kilometriä aparaatista riippuen. Aikaa tällä kertaa onnistuimme reissuumme käyttämään 3,5 tuntia.
Lauri
