Melontapäivä 5. elokuuta

Aamusta kello 8 olivat kaikki ilmoittautuneet paikalla, kanootit kärryyn ja tavarat autoihin. Tällä kertaa selvisimme kahdella autolla, 6 henkeä, sovimme ajoreitin ja matkaan kohti Hiidenvettä, Vihtiä ja Nummelaa.

Anssin polkuja emme lähteneet harjulta haeskelemaan vaan ajoimme suoraan Vihdin pienvenesatamaan. Keli oli kohdallaan, aurinkoa, muttei enää niin helteistä, pientä tuulta. Rannassa tosin näkyi sitä vihreää töhnää, muttemme ruvenneet siinä lutaamaan. Vihdin kirkon kellot saattelivat meidät matkaan.

Kanootit vesille ja suunta luoteeseen, Kirkkojärven (Hiidenvesi) yli kohti Mustionselkää. Selän ylitettyämme rantauduimme Rysätarhan taukopaikalle maatauolla jaloittelemaan ja juomaan. Oli hyvä hiekkaranta ja tyylikkäät ja siistit rakennelmat, kaksi laavua, puusuoja ja puucee. myös kävelyreittejä oli merkitty alueelle. Taukopaikkoja ylläpiti HiiPu ry (Hiidenveden Purjehtijat), myös seuraava taukopaikka oli heidän hoidossaan ja yhtä hyvin hoidettu ja varusteltu.

Matka jatkui etelään Papinsaaren ja mantereen välistä, niemen päästä länteen ja vielä suora luoteeseen niin saavuimme Puumannin taukopaikalle. Taas hieno hiekkaranta ja edellä mainitsemani rakenteet, hyvä oli taukoa pitää ja eväät nauttia, joku kävi uimassakin.

Tauon jälkeen matka jatkui yllättäen suunnilleen samoja jälkiä takaisinpäin. Lähtiessä puhalsi Kiihkelyksenselältä jonkinmoinen takatuuli luoteesta ja sai aikaan aallokkoakin, myös vettä ripaisi hieman selkäpuolelle, mutta sehän vain virkisti pitkän hellejakson jälkeen.

Poikkesimme Mustionselällä katsastamassa Mustakellarin kalliot, jyrkkä negatiivinen kallioseinämä nousi suoraan vedestä, siis erinomainen paikka haeskella kalliopiirroksia. Löytyihän niitä, olivat tosin hieman myöhemmältä ajalta, sanoisinko melko uudehkoja.

Hamppuniemen jälkeen etsiskelimme rauhoitettua tammikujaa, olihan se siellä ruovikon takana, joten emme tehneet lähempää tuttavuutta.

Vielä ennen pienvenesatamaa rantauduimme ja kävimme tutustumassa ”kesäkirkkoon” (ilman kattoa huom.), eli Pyhän Birgitan kirkon raunioihin. Kävelymatkaa tuli rannasta rapiat 50 m.

Olkkolan joki siinä vieressä jäi tällä kertaa tutkimatta, mutta sehän on hyvä syy palata.

Rantauduimme tyylikkäästi sotkeutumatta siihen vihreään töhnään, eikä se tarttunut kanootteihinkaan.

Kanootit kärryyn ja tavarat autoon, tulomatkalla ei ollut sopivaa kaffepaikkaa joten ajoimme Vihdin kylänraitin läpi ja suuntasimme kohti Karkkilan ABC :tä. Sieltä kurvailimme Läyliäisten ja Kytäjän kautta maaseutukierroksen takaisin kanoottivarikolle.

Aikaa kului klo 8 lähdöstä 16. 30 paluuseen 8.30 t ja matkaa tuli autoille rapiat 100 km, kanooteille n. 22 km vesillä, kaikenkaikkiaan hyvä melasupäivä, ulkoilua ja kulttuuria.

t. kalevi