Lumikenkäretki Usmiin 24. maaliskuuta
Kauden neljäs ja samalla viimeinen ohjelmanmukainen lumikenkäretki tehtiin aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä. Yön pikkupakkasen jälkeen hanki oli taas ”paketissa”, hyvin kantoi kulkijaa. Alun perin lähtijöitä oli 7, ei veljestä, vaan henkilöä. Aamusta puhelin piippaili, mukaan pyrki vielä 3 ”sääntarkkailijaa”, joten lukumäärä nousi 10 een. Kokoontumispaikalla keskustelimme vielä vaihtoehdoista, valitsimme Usmintien ”huoltoparkin” kenkäilyn lähtöpaikaksi.
Ahtauduimme tavaroinemme kahteen autoon, koska parkkiin ei mahtuisi enempää, siellä jo olleen majapäivystäjän auton lisäksi. Virallisemman parkkipaikan puuttuminen Usmintien varrelta rajoittaakin alueen käyttöä talviaikaan, muuten kuin hiihtäen.
Kengät jalkaan ja reput selkään, suunta kohti Usminkalliota , siitä se retki lähti käyntiin. Kanjonissa katsastimme Paalijoen tulvivaa uomaa ja kuohuvaa koskea. Joki tulvi oman jääkerroksensa päällä. Matka jatkui jokea seuraten kohti luodetta, ylitimme virran Rastin polkujuoksureitin siltaa pitkin, hyvin sujui. Tarkoitus oli kulkea joen pohjoispuolta 7-veljeksen reitille ja sen siltaa taas yli ja edelleen luoteeseen joen toista puolta.
Kenkäilimme ylemmäs aurinkoisempaan maastoon ja sieltä reittiä alas Paalijoen sillalle, tulikin pieni mietintätauko. Jääpadot olivat nostaneet vedet sillan yli, olisi täytynyt kahlata vedessä siltaa pitkin, saappailla olisi ehkä päässyt. Käännyimme takaisin, kuljimme hieman alempana takaisin tulomatkan sillalle ja taas yli, siltä matka eteni yli vanhan myrskyn aikoinaan kaataman puusokkelikon yli, olivat jo muutamassa vuodessa painuneet kasaan.
Oikaisimme kohti Latu-Miilua, matkalla teimme koukkauksen Tiikerinsuolle, alkuperäiseltä nimeltään Tikrinsuo. Siellä oli avarampaa maastoa, ja myös niitä kauriinpolkuja, joita olimme kulkeneet ja ylitelleet koko matkan ajan. Papanakasoja oli vähän väliä poluilla. Latu-Miiluun nousimme alakautta kiertäen kalliojyrkänne jonka päällä maja sijaitsee, on meinaan tukeva ”kivijalka”, oletko käynyt katsomassa.
Soile päivysti majalla ja tarjoili tuoreet pullat ja kahvit, kiitos. Oli siellä muitakin kävijöitä käynyt, myös hiihtäjiä, olihan siinä vielä hyvä latu eilen, vaan nyt oli joku ajanut autolla pitkin latupohjaa kohti Kypärää.
Tauon jälkeen oikaisimme kohti autoja Tikrinpellon kautta, Etumiilun luonnonsuojelualueita sivuten ylös mäkeen. Laskeutuessamme alas kohti latua kiiruhti siellä pari hiihtäjää taas kohti L-M a.
Autoilla kengät jalasta ja hieman ravistusta, eli viimeiset lumet pois kengistä, ainakin tältä reissulta.
Matkaa ei paljon tullut, mutta aikaa kului n. 4 tuntia, pysähtelimme usein katselemaan maisemaa, jokiuomaa ja niitä kauriin polkuja, löysimme muuten Ilveksen jälkijononkin paluumatkalla Tikrin pellolta, sillä ei ainakaan tule ruuasta pulaa. Ilveksen jälkiä ei ole näkynytkään moneen vuoteen, ainakaan meidän retkillä.
t. kalevi
