Tiistain aamukävely 10. joulukuuta

Joulukuun toisen viikon tiistaiaamu valkeni Hyvinkäällä 17 minuuttia yli yhdeksän. Tai oikeammin tuo hetki oli auringon nousuhetki Hyvinkään korkeudella. Toki maisema oli aamuöisen heikon lumisateen vuoksi valaistunut muutenkin. Parin asteen pakkasessa lähdimme kävelemään 7 henkilön joukolla Kalevankadun reunaa pohjoisen suuntaan. Astelimme Läntisen yhdystien alitse Nummisiltaan ja päätimme ihan vain retkellemme mukaan tulleen Maunon vuoksi poiketa Manunkadulle. Tuo mainio väylä vie kulkijansa lopulta umpimetsään, kirjaimellisesti Sveitsin rinteeseen. Astelimme Sveitsinpuiston metsäpolkuja pitkin kohti Staudingrin kiveä. Joukkoomme liittyi fatbikellään liikkunut Jasa, joka näppäili joukostamme kuvia matkan edetessä. Testailimme Sveitsin supan uudet ja vanhat portaat. Yhdet veivät meitä alaspäin ja toiset toivat ylös Sveitsin Majan P-paikalle. Laskeuduimme alas ja patikoimme Hyyppärään johtavaa latupohjaa pitkin Hyyppärän kartanoravintolaan. Hörpimme siellä pullakahvit ja palailimme Hyyppärästä kevyen liikenteen väyliä pitkin Kirjavalletolpalle. Matkaa kertyi 8,5 kilometriä ja aikaa vierähti 2 tuntia. 

Timppa

ps. kuvia näpsi Jasa