Aamukävelyllä 5. marraskuuta
Tiistain aamukävelylle lähdetiin Härkävehmaan P-paikalta aamutuimaan kolmen miehen joukolla. Kumisaappaat olivat hyvä valinta jalkineiksi sohjoisessa lumessa, kun astelimme alaspäin lumista supanreunaa kohti Perttulan kenttää. Marraskuun ensimmäisenä päivänä satanut lumi muodosti vielä reilun valkoisen peitteen maahan.
Kas kummaa! Perttulan kenturaa kierteli talviurheilua, tai lieneekö liikuntaa intohimoisesti harrastava mieshenkilö. Hän oli varustautunut asianmukaisesti hiihtovarustein ja hiihteli lenkkiä Perttulan keskimmäisellä kentän osalla. Mikäpäs tuossa, hänellä ei ollut kannoillaan kirittäjiä, siksi hiihtotyyli vaikutti rennolta ja hiihtäjä nautti varmasti ensilumesta.
Taapersimme jäähallin ohitse ja havannoimme samalla ympäristöä. Lyly talvimyrsky oli sortanut ulkoilureitin varrelta puita reitin päälle ja muuallekin Sveitsin puistossa. Ulkoilureitille kaatuneista puista oli ainakin osa jo raivattu asianmukaisesti moottorisahurin toimesta, mutta Alhostenmäen ringillä kaatuneita puita oli pituallaan ja poikittain polulla.
Marraskuisessa metsässä ei linnunlaulu ja viserrys kuulu, mutta havaitsimme valkoperäisiä hännättömiä hirvieläimiä pienen parttion verran luikkivan puiden lomassa. Tarkemman analyysin jälkeen arviomme lajin olevan mahdollisesti metsäkauris. Mene ja tiedä. Pohdiskelimme eläinten elinpiiriä ja ennen kaikkea mahdollisuutta kulkea seutukuntaa halkovan VT kolmosen puolelta toiselle. Ei tietenkään sovi aliarvioida eläimen kykyä sopeutua elinympäristönsä muutoksiin. Ehkäpä nuo kauriit ovat oppineet käyttämään yli- ja alikulkuja, joita me sorkattomatkin joudumme valtaväylän puolelta toiselle kulkiessamme käyttämään.
Lompsimme Alhostenmäestä koirakentän reunaan ja edelleen vanhan pumppaamon suuntaan. Lähteiköistä alkunsa saavan hienon puron kohdilla katselimme kirkkaan veden juoksua. Taimenen kutuaika on tiettävästi lokakuun loppupuolella ja tämä sai meidät pohtimaan, mahtaako puron vesimäärä riittää, jotta lohikalat voisivat nousta Vantaanjokea pitkin kutemaan Sveitsinpuiston puroihoin. Toivottavasti.
Ohittelimme vanhan pumppaamon ja ”metsänvartijan mökin.” Moottorimajan alapuoleisessa rinteessä kasvaa mahtavia paksuja kuusia. Vaikka ainakin minulle on epäselvää kasvavatko nuo ikivanhat mahtikuuset. Taitaa olla kuitenkin niin, ettei kasvua tapahdu loputtomasti, vaan vanhuus tulee myös puille. Myrsky tai kirjanpainaja sekä maannousema sieni vaanivat vanhusta alinomaa.
Puuskutimme ylös mäkeen maauimalan puoleisen rinteen kautta. Muistelimme, kuinka vaativa tuo nousu oli aikoinaan suksiessamme sitä kautta kulkeneen latu-uran kautta hotellille. Enää ei latu kulje talvisin tuota uraa pitkin, vaan puistossa pääsevät talvisin suksettomatkin liikkumaan useita reittejä pitkin.
Kiersimme siis niin sanotun Sveitsin seiskan pienellä lisäkoukkauksella sinne koirakentän reunaan. Aikaa meni puolitoista tuntia, mutta siinähän turistiin ja ihmeteltiin maailmaa aina välillä.
-Timppa
