Hiihtoretki Suonummelle 4. helmikuuta
Lähtöpaikalle jäähallin parkkiin ei tuntunut ilmestyvän ketään, vaikka juuri
kellon käytyä puoli kymmenen, saapui
paikalle kaksi autoa. Olin jo puolittain menossa rinnettä ylös, koska
aikataulussamme oli mahdollisuus liittyä mukaan
kello kymmeneltä Erkylässä. Kuikuilin kuitenkin tulijoita ylös kivutessani,
mutten tunnistanut ketään. Lähdin siis tavoittelemaan
tuota kello kymmentä. Ensimmäiset kahdeksansataa metriä oli ajetulla ladulla
ok. Kuitenkin se ilo loppui hiihtosillalle saapuessani.
Tampatulla latu-uralla eteneminen on hankalampaa, kun sukset elivät
sivuttaissuunnassa. Jo sillan jälkeisessä ylämäessä minut
ohitti luistelija, joka auliisti valisti minua, ettei latua ollut
odotettavissa ennen lentokenttää. Näin tuo toiveeni laduista varikon
risteyksestä alkaen häipyi saman tien.
Erkylän hiihtosillalle saavuin 6 yli kymmenen, mutten sieltäkään onnistunut
löytämään ketään hiihtohalukasta. Niinpä päädyin
jatkamaan hiihtämistäni yksin. Latu Suonummelle oli ajettu edellisenä
päivänä ja osoittautui valtaosin hyväkuntoiseksi. Laskussa entisen
Hyvinkään hiihtäjien majan ohi huomasin jonkun seuraavan minua. Seuraavan
mäen päällä ajattelin päästää tämän tulijan ohitseni,
kun omat laskutaitoni näillä kilometreillä eivät olleet kovin kehuttavia.
Tulijan tunnistin kuitenkin Markuksi, joka oli koko alkumatkan
pyrkinyt saamaan minua kiinni. Pääsin kuin pääsinkin alas mäen suksien
päällä ja Markun saatua minut jälleen kiinni, jatkoimme
siis yhtä matkaa kohti Riihimäen Suonummea.
Neljän majan risteyksen jälkeen oli alamäki, joka mielessäni kummitteli aika
hankalana. Kuitenkin muistamani kurvit ja töyssyt
olivat tyystin kadonneet, jolloin mäen saattoi laskea alas sen kummemmin
jarruttelematta. Ehkäpä ensi talvena on minunkin
korvien välissä päivitetty muistikuva. Saavuimme RKV majalle hyvissä ajoin
kellon näyttäessä vasta puolta kahtatoista. Nautin
kahvikupposen karjalanpiirakan ja munavoin kera Markun seurassa. Majalla oli
kaksi muuta kävijää, eli Jasa pyörällään, sekä
innokkaaksi hiihtäjäksi tietämäni Raikku Päivin kuorosta. Kuinka ollakaan
tuohon aikaan riihimäkeläisellä latumajalla oli
pelkästään hyvinkääläisiä ulkoilijoita!
Paluumatka alkoi tutulla, jyrkällä alamäellä, jonka me molemmat kävelimme
alas. Kuitenkin seuraava mäki olisi pitänyt myös
kävellä alas, sen verran hankalaksi se osoittautui. Jatkoimme kuitenkin
tuttua reittiä pienessä kumpareikossa, jossa kiperät
mutkat aiheuttivat hankaluuksia. Päästyämme puomille ja sitä seuraavalle
metsäautotielle maasto kuitenkin rauhoittui, joten
4 majan risteyksenkin ohitimme vauhdilla. Lentokentän sillan ylitettyämme
pääsimme jälleen tampatulle latu-uralle, joka
edelleen oli ilman latuspooreja. Nyt tuo taaperrus kaksin oli astetta
helpompaa. Saavuimme vähän jälkeen kahden lähtö-
pisteeseen, eli kokonaisaikamme ylitti juuri ja juuri neljä ja puoli tuntia.
Matkaa kalkulaattoriini kertyi 30,8 km.
Hiihtoterveisin
-Lauri