Hiihtoretki kaupungin ympäri 25. helmikuuta
Sunnuntain sää aukeni poutaisena, kun kerkesin lähtöpaikalle yhdeksäksi. Ketään ei hiihtosillan alapäähän lisäkseni ilmaantunut. Päätin siis itse lähteä matkaan, koska edellisenä päivänä oli kuitenkin kysytty mahdollisuudesta liittyä matkan varrelta mukaan. Olin arvioinut olevamme puoli kymmeneltä Tapainlinnan koulun alikulun huitteilla, joten en jäänyt lähtöpaikalle sen enempää ihmettelemään. ABC:n kulmilla oli latukone käynyt ilmeisesti edellisenä illalla, joten karvapohjani pääsivät heti oikeuksiinsa. Luisto oli ihan mukava eikä pidossakaan valittamista. Saavuin Torikadun päässä olevalle tunnelille kuitenkin vasta kello 9.45 eikä sielläkään näkynyt ketään. Jatkoin siis yksinäistä taivallustani.
Latukone oli myös hurauttanut sen metsätyöpätkän, joka reilu viikko sitten oli vielä ajamatta. Näin kulku Martin asukasyhdistyksen laavulle oli sangen joutuisaa. Saavuin Lehtolaan siinä varttia yli kymmenen, ollen sielläkin ainoa asiakas. Sisältä löytyi kaksi vanhempaa herrasmiestä, josta toinen toimitti tiskin takana ja toinen tuntui pitävän tulesta huolen. Juttua syntyi heidän kanssaan mm. vanhasta Lehtolasta, jossa olin koulupoikana ollut tervaamassa suksiani. Koskelan lenkkikin tuntui olevan vielä talon väen muistissa. Muistaakseni on joskus hiihdettykin Lehtolasta Nykiölle ja takaisin.
Latukone oli tullut vastaan laskussa Martin pelloille, joten Lehtolassa se oli kurvannut ympäri. Lehtolasta jatkaessani edellisen illan lumisade näkyi vielä ladulla, vaikka yöllä satoi sen päälle myös silkkaa vettä. Onneksi edelläni oli yksi henkilö hiihtänyt latua auki, joka helpotti hiihtämistäni jonkin verran. Kuitenkin tuon uusi kostea lumi hidasti
etenemistäni oleellisesti, sen verran voimakkaasti se suksia imi vastaansa. Kuvittelin, että löytäisin Porvoon tien alikululta tai viimeistään Tanssikallion risteyksestä jälleen latukoneen jäljen, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Se ainoastaan vaihteli, kuinka monta hiihtäjää oli sunnuntaiaamuna edelläni sujutellut. Lentokentältäkään ei avattua latua löytynyt, sen sijaan siellä oli koirarataa sen verran monta henkilöä kiertänyt, että päätin minäkin sen vielä kiertää, ennen suuntaamistani Kulomäkeen.
Lauantaina tuokin reitti oli koneella avattu, mutta nyt ainoastaan yhdet suksen jäljet löytyivät öisen lumikerroksen pinnalta. Toki Isoverin laskussa yksi hiihtäjä tuli vastaan, joten loppupätkän yritin pysytellä kahden suksijan jäljissä. Kun edellisenä päivänä olin alamäissä kiertänyt pusikoiden kautta laskuissa olleita jäätiköitä, uskalsin ne nyt
laskea suuremmin jarruttelematta. Samoin nousut onnistuivat lähes suorin suksin tuon öisen lumisateen johdosta. Vaiveronkadun ylitettyäni pääsin toki hetkeksi tänään ajetulle ladulle. Lasku alas notkoon meni siis vauhdikkaasti, toki seuraava seiskalenkin nousu olikin aivan jäässä.
Ladun erottua seiskalenkiltä, palasin jälleen tuohon nahkeaan keliin. Laskussa sai melkein lykkiä alas päästäkseen. Ladulta löytyi myös vettyneitä kohtia, eli ’virtapaikat’ oli ylitettävä sukkelasti. Juuri kuin saavuin Latu-Miiluun, alkoi räntäsade, jonka säätiedotuksen mukaan piti alkaa vasta kello 17 kieppeissä. Majasta löytyi Tiina tiskin takaa sekä kaksi jalkaisin saapunutta, uudehkoa latulaista koiran kera. Nautin kahvikupin eväsleipieni kera. Keskustelu kävi kanttiinin pidosta päällä kantamaani HHS-puseroon asti. Juuri kun minun piti lähteä jatkamaan taivallustani kohti ABC-asemaa, vaihtui räntäsade raekuuroksi. Pidin siis vielä sen ajan taukoa, että kuuro meni ohi, ja lähdin sompailemaan kohti lähtöpistettä. Usmin lenkillä oli sitäkin ollut hiihtäjiä ennen minua tänään liikkeellä, joten hiihto meni kutakuinkin hyvin. Ja peltolenkki Kytäjoen mutkissa johdatti minut takaisin yhtä vetiselle ABC-aseman takapihalle. Matkaa kertyi reilut 35 km ja aikaa tähän 6 tuntia ja vartti.
-Lauri
