Äitienpäiväpatikka 12. toukokuuta
Perinteinen äitienpäiväpatikka patikoitiin aurinkoisessa ja lämpimässä kevätsäässä kolmentoista ulkoilijan voimin. Kuten monen monta kertaa aikaisemminkin Järvenpään Ladun joukko-osasto vahvisti tälläkin kerralla omaa väkeämme. Aikaisemmasta poiketen retken lähtöpaikaksi valikoitui Usmin uimarannan paikoitusalue.
Suuntasimme askeleemme pohjoiseen johtavalle polulle ja edelleen Pikku-Usmin ohitse kohti Suoniityksi nimettyä metsäkaistaletta. Saatoimme kulkea poluilla pelkäämättä jalkojen kastumista, sillä pidempään jatkunut sateeton kausi oli kuivattanut polut. Usealla retkeläisellä oli jalkineina lenkkitossut, joilla olikin helppo taivaltaa. Ihastelimme matkalla luonnontilaisena pysynyttä kanjonia, jossa vuosikymmeniä takaperin kulki talvisin moottorikelkalla tehty hiihtolatu. Aarinansuon eteläpäässä tehtiin toistakymmentä vuotta takaperin avohakkuu. Pähkäilimme alueelle istutettujen kuusten ikää ja kasvuvauhtia.
Retken kääntöpisteeksi oli valittu Latu-Miilun ulkoilumaja, jossa meitä odottamassa oli Kalevi. Hän oli saanut etukäteisinformaatiota retkeläisten lukumäärästä ja oli valmistautunut tarjoilemaan joukolle kahvia, pullaa ja virvokkeita. Makkaranpaistokin olisi onnistunut kaasugrillillä, mutta kukaan ei siihen ryhtynyt. Virkistäytyneinä, reilun puolentunnin tauon jälkeen jatkoimme matkaa nousten polkua pitkin kallioille, kohti Kaksoislampia. Ihailimme kalliolla maiseman vaihtelevuutta ja pohdiskelimme vaijeriliukumäen pituutta. Luonnonihme, kalliokuusi ihmetytti retkeläisiä polun reunassa.
Pyörähdimme Kaksoislammen laavulla pikaisesti ja jatkoimme matkaa polulle, joka johdatti retkikuntamme kohti Karhusuota ja Iso-Karhulampea. Hetkisen huilattuamme jatkoimme Karhusuon eteläpäähän ihmettelemään korkeita ja pyöreämuotoisia kalliopaasia. Muinaisen tulivuoren nostattama kiviaines on paisunut pullataikinan tavoin pyöristyneeksi. Havaitsimme, että kalliokiipeilijät, boulderoijat olivat koetelleet taitojaan kalliopaaden kupeessa. Boulderointi on kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla. Korkeitaan siinä käytetään jonkinlaista patjaa alustana, mikäli ote lipeää ja kiipeilijä tipahtaa alas. Itse emme edes yrittäneet siitä nousta ylös kalliolle.
Saavuttuamme Pikku-Karhulammen itäpuolen kallioalueen pohjoispäähän tuumailimme, josko jaksamme nousta kallion päälle. Voimia tuntui riittävän, siksi kiipesimme ylös. Näköala kallion päältä on hieno ja tuumailimme, että tänne kannattaa tulla vastakin.
Palasimme alas ulkoilureitille ja edelleen omaa jälkeämme pitkin ohi Pikku-Usmilammen kohti uimarannan pysäköintipaikkaa. Aikaa retkeemme kului reilu 3 tuntia. Kukaan ei matkaa mitannut, mutta eipä matkan mittavuus muutenkaan ollut perimmäinen asia. Tai ehkä se olikin se perimmäisin asia!
- Timppa
