Maastopyöräily 27. elokuuta
Maastopyöräilyä harjoitettiin jälleen tiistaiseen tapaan ja vieläpä oikein kahdessa eri ryhmässä.
Sannan vetämässä ryhmässä edettiin 1+6 kuskin voimin ja tapahtumia riitti. Lenkki oli noin 15km mittainen, mutta painottui hieman teknisempiin polkuihin. Matkaan mahtui yhdet katkenneet ketjut, jotka saatiin kursittua kasaan kenttävarustein. Tämän lisäksi pari pyllähdystä, joista selvittiin lähinnä henkisillä kolhuilla.
Tässä ryhmässä kaikki ajoivat todella hienosti ja hauskaa riitti!
Toisessa ryhmässä taasen ajettiin Matin vetämänä 1+13 ryhmityksellä noin 22km. Ajettiin kaikki yleisesti hauskat mäkipätkät nyt toiseen suuntaan, eli lähinnä ajettiin tasavauhtista ja teknisesti ei niin vaativaa puurtamista, jossa korkeuserot loistivat poissaolollaan. Otettiin loppuun kylläkin pieni teknisempi kallion ylitys, jotta ei liian latteaksi ajaminen käynyt.
Hauskaa oli molemmissa porukoissa ja osallistujia jälleen runsain joukoin. Kiitokset jokaiselle matkassa olleelle!
Poluilla nähdään!
-Sanna ja Matti