Maastopyöräily Erkylän ympäri 11. toukokuuta

Pyöräilyviikon innoittamana kävimme lauantaina ajamassa porukalla MTB lenkin Erkylän ympäri.

Keli suosi meitä ja oli kiva päästellä menemään auringonpaisteessa ja kuivilla poluilla.

Kokonaisuutena lenkkiin kului noin 3,5h, jona aikana saatiin mittariin reilut 32km. Startista letka muodostui komeaksi 19 osallistujan voimin. Puolessa välissä yksi kurvasi omille teilleen kohti Riihimäkeä. Viimeisen parin kilometrin kohdalla vielä kaksi erkani omille poluilleen, joten maaliin saavuttiin 16 henkilön voimin.

Reissuun mahtui maistuvia flow-polkuja, vielä maukkaampia ylämäkiä ja kruunuksi vähän juurakoissa jumppaamista. Oli siis kaikille jotain kivaa tarjolla. Kävipä puolenkymmentä herraa koittamassa vähän pientä hyppyäkin reitin loppuvaiheessa.

Reissua oli makia, erittäin suuret kiitokset jokaiselle matkaan lähteneelle!

-Matti