Melontapäivä 8. syyskuuta

”Vielä on kesää jäljellä….” vaikka syyskuuta mennäänkin kalenterin mukaan, se olikin sitten viimeinen kesäkelin päivämelonta, vielä on yksi jäljellä syksymmällä,  ohjelman mukaan syyskuun lopulla.

Suuntasimme kanootin uittoon pitkästä aikaa Tammelan suunnalle, Liesjärven kansallispuistoon ja käväisimme evästelemässä ja jaloittelemassa Korteniemen museotilalla.

Emme olleet ainoat liikkeellä olijat, pakkaillessamme kanootteja lähtörannassa porukkaa lappoi koko ajan ohi Kyynäränharjulle reput selässä. Parkkipaikkakin oli melkein täynnä.

Melontakeli oli oikeinkin sopiva, pieni tuuli piti liian lämmön pois, menomatka kulki melkein päin aurinkoa, se hieman häiritsi. 

Matkalla Korteniemeen poikkesimme katsastamassa Savilahden nuotio/telttailualueen, sielläkin oli runsaasti patikoijia nuotiolla ja muutama telttakin pystyssä,

Korteniemen sauna/uimarannalle rantauduttuamme pääsimme mekin mustaamaan makkaraa, ainakin Jukka, Pirjon kanssa tyydyimme muihin eväisiin.

Nuotiolla juttuseuraa saimme perheestä, joka oli tullut paikalle ”Busterilla”.

Muuten rannalta löytyi yksi kumikajakkikaksikko ja useita kajakkeja, porukat jaloittelemassa museotilalla. 

Ikäväkseni huomasin, että riihirannassa ollut iso vanha kuusi oli pätkähtänyt poikki muutaman metrin korkeudelta. Muuten tilalla oli kaikki kohdallaan, lampaat karsinassa, ”luomukanat ” jaloittelemassa pitkin pellon reunoja jälkikasvu jaloissa pyörien, perunat oli nostettu ja viljat leikattu. 

Paluumatkan ajoimme Pilpalan kautta ja poikkesimme Lättähattukahvilassa (vanha VR moottorijunan vaunu) kaffella ja pullalla, Kytäjän kautta kotio.

Olihan ”maaseutukierros” 

- kalevi

Korteniemi, iso kuusi rannassa kaatunut.
Korteniemi.
Korteniemen rannassa.
Kyynäränharjun pohjoispäässä lähdössä.