Pyöräretki Ridasjärvelle 29. huhtikuuta

 

 

Hyvinkään Ladun kesäkauden avauspyöräilylle kokoontui ilahduttavan runsaslukuinen joukko innokkaita pyöräilijöitä. Kesä tuntui kuitenkin vielä aika kaukaiselta, sillä sen verran tuo kevättuuli poskipäitämme hiveli eikä lämpötilakaan juuri viittä astetta korkeammalle kivunnut. Iltapäiväksi luvattu sadekuuro onnistuttiin kuitenkin välttämään. Osallistujalistalle piirtyi tällä kertaa kahdeksan polkijan bokstaavit.

 

Nimet kerättyämme ja tervetulot toivoteltuamme starttasimme tutulle reitille. Ensin Kutomokatua Maauimalaan ja edelleen puiston läpi Kirkkotielle. Ridasjärventien risteyksessä pidimme pienen tauon, jossa varmistimme vauhdin sopivan kaikille. Olihan matkassa kesän ensimmäisiä pyörähdyksiä tekeviä henkilöitä.  Ylentolan risteyksen ohitimme tällä kertaa pysähtymättä, kun sitä tuttua Tiikerinlenkin laatikkoa ei kulmalta enää pariin vuoteen ollut löytynyt. Täällä saimme tuulen vihdoin selkämme taakse, jolloin matkanteko olennaisesti helpottui. Tauon pidimme suunnitellusti Ridasjärven Lintutornilla. Samaan paikkaa oli osunut Hyvinkään Yhteiskoulun luontokerho Turdus. Sen väki käveli vastaamme kun laskimme rantaan. Sieltä kuitenkin löysimme tyhjän tornin ja katseluvalmiin kaukoputken. Kävimme tornissa tähyämässä siivekkäitä ja nautimme tornin juurella eväät, kellä sellaisia mukanaan oli. Eikä aikaakaan kun osa Turduksen väestä palaili rannalle. Meille esiteltiin vastikään tornin viereiseen koivuun asennettua lintupönttöä. Sen verran pieneltä kuitenkin pöntön suu vaikutti, ettei sinne ainakaan rastailla ollut asiaa. Pönttöön oli kirjattu Turdus 70 v, eli silläkin yhdistyksellä tuntuu olevan hohdokas menneisyys.

 

Kerhoväki valisti meitä myös järvellä havaitusta jalohaikarasta. Meidän kuulemma olisi pitänyt tähyillä tornista vasemmalle, järven eteläisiin osiin. Meitä kehotettiin poikkeamaan matkan varrella olleella maalaiturilla, josta kenties saattaisi paremmin havainnoida kyseistä lintua. Myös Kidekuoron huominen esiintyminen Hyvinkään kirkossa sai näkyvyyttä. Lähdimme siis jatkamaan matkaa mutkikkaalle Ridasjärven kylätielle. Ohitimme kaupan ja hetken päästä huikkasin perässä seuraajilleni ’HAIKARA’ kun ylitsemme kaarsi tuo samainen siivekäs palatakseen järvelle. Vai olisiko niitä sittenkin kaksi? Poikkesimme maalaiturin kohdalla järvelle ja tapasimme jälleen rannalta kolme turduslaista. Jälleen meitä valistettiin minkä korsitupaksen takana tuo haikara lymyilisi. Meille hän ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään. Vakuudeksi minulle näytettiin kameran kuvia, joissa todellakin näytti olevan ruskea jalohaikara ja valkoinen kaulushaikara. Niitä siis olikin kaksi. Valitettavasti aikamme ei riittänyt jäädä odottamaan, josko tuo kaulusmallinen olisi alkanut puhaltamaan siihen kuuluisaan pulloonsa. 

 

Porvoonväylällä kohtasimme reitin vilkasliikenteisimmän osuuden, jonka kuitenkin onnistuimme suorittamaan kunnialla. Ja Ahdenkalliontielle päästyämme tilanne taas helpottui. Matkalla kertasimme taas, miksi Halvantietä ei kannattanut käyttää Porvoonväylän ohitukseen. Kartanon peltotien kaarteissa saimme jälleen tuta tuulen mahdin, matka kuitenkin jatkui. Vauhdinjako tällä kertaa tuntui onnistuneen, sen verran hyvin koko joukko oli pysynyt perässäni. En tosin tullut tarkistaneeksi, oliko jollakin mahdollisesti avustettua kulkupeliä. Vähän ennen Kenraalinkulmaa bongasimme vielä kaupungin latu-uran Tanssikallion suunnalta. Sinikka muisteli siinä ennen vanhaan kulkeneen pelkän polun. Lähtöpaikalle palasimme jälleen Kutomokatua pitkin. Matkaa kertyi mittarini mukaan 25,7 kilometriä ja aikaakin kului viittä minuuttia vaille kaksi tuntia. Jos siis vastaisuudessa pyöräilemme samaa lenkkiä, voi minulle huomauttaa, että sen kolmen tunnin kestoajan voisi jo kalenterissamome pienentää. Vielä erotessamme minulta tiedusteltiin seuraavan retkemme ajankohtaa. 

Ei siis hullumpi viikonlopun aloitus.

 

Lauri