Retki Petkelsuolle 14. lokakuuta

Hyvinkään Ladun ja - Nivelpiirin retki Petkelsuolle tehtiin kahdentoista ulkoilijan joukkueella. Kokoonnuimme Puolimatkan koululla retkeä varten, ja matkasimme sieltä ensin kimppakyydein Rauhalaan autoilla. Onneksi joukko oli aavistanut säätypin oikein ja varustus oli kaikilla asianmukainen. Kumisaappaiden varren pituuskin oli merkittävä seikka, kun astelimme runsaiden sateiden vetistämälle suolle. Suon reunassa kulkevan ojan ylitys onnistui ainoastaan patorakennelmien kohdalla ja itse suolla vesi lienee noussut normaalista korkeudestaan useamman kymmensenttisen. Käväisimme suon itälaidalla olevilla allikoilla ja totesimme, ettei jokaisen lampareen rannoille ole menemistä, kuten aikaisempina syksyinä. Ihastelimme maaruskaa sammaleissa ja lehtiruskaa tienoon koivuissa ja haapapuissa. Karpaloita vaikutti olevan tänä syksynä edellisvuotta enemmän. Karpalot eivät kuitenkaan tuntuneet olevan vielä kypsiä. Lieneekö syynä syksyn vähäisten aurinkoisten päivien määrä. Retkellämme vierähti aikaa kolmisen tuntia ja osallistujat tuntuivat olevan retkeemme tyytyväisiä, vaikka säätila ei ollutkaan kovin hempeä.

Timppa