Aamukävelyllä Suomiehessä 10. toukokuuta
Toukokuun aurinkoisena aamuna Kirjavantolpan Alepan parkkilaanille saapui 14 aamuvirkkua ulkoilijaa ja pari nelijalkaista. Tämä joukko nousi muutamaan henkilöautoon, joiden nokat käännettiin kohti Jukan metsätietä Suomiehen kylässä.
Suomiehenkylän tienoon karttaa katsellessa huomaa useita hykerryttävän hauskoja paikannimiä, jotka pistävät mielikuvituksen liikkeelle. Jätinlukot ja Jätinkatu ovat tietenkin useimmille tuttuja noilta main, mutta mistä lienee nimensä saanut esimerkiksi Laiskiaiskallio. Tuo raukea eläin elelee jossakin Amazonin viidakossa. Eipä uskoisi ainakaan, että mokoma olisi joskus karannut vaikkapa Korkeasaaresta ja villisti paennut Nurmijärven ja Hyvinkään rajamaille, männynoksalle huilaamaan. Taitaa paikka olla nimetty jonkun ihmisrotuun kuuluvan henkilön mukaisesti, kuka se lieneekin. Ehkä joku maltillisesti työhönsä suhtautuva ison talon renkipoika on viettänyt aurinkoisina kesäpäivinä kalliolla siestaa. Housukorvenkallioksi nimetty kallionnyppylä hiukan etelämpänä herättää ajatuksen henkilöstä, joka on hukannut metsäreissullaan vähintään henkseleillä varustetut diagonaalihousut, joita on sitten myöhemmin etsitty koko kyläkunnan voimin. Olihan diagonaalikangas aikoinaan arvokasta ja tosimies ylpeili sellaisista housuista. Ja se pistää pohtimaan ennen kaikkea, miksi mies oli metsässä riisunut arvokkaat housunsa? Oliko karhu yllättänyt riu’ulla istuneen herran. Vai oliko miekkonen metsätöissä ollessaan varjellakseen pöksyjä pihkaantumasta ripustanut ne puun oksalle, josta joku ohikulkenut ne sitten oli napannut matkaansa. Ikävä tapaus kerta kaikkiaan.
Olimme siis kuitenkin suuntaamassa Suomiehen luontopolulle, vaikka vaihtoehtoiset paikat vaikuttivat mielenkiintoisilta. Polku alkaa mukavasti aivan P-alueen kohdalta. Luontopolkureittejä on kylläkin itseasiassa kaksi. Alempana kulkeva reitti on helppokulkuinen ja sen pääsee kiertämään huonojalkaisempikin. Vaativampi reitti kiemurtelee soramontun reunassa olevaan metsään ja vie ylös Jätinkadulle. Tutustuimme aluksi Riku Lumiaron ”Mennyttä aikaa etsimässä”- nimiseen teokseen. Jatulintarhaa muistuttavaan muotoon on asetettu suurehkoja ja pienempiäkin kivenlohkareita. Heinäseipäissä roikkuvia vanhanmallisia ikkunanpokia on asetettu kivirivien laidalle. Ikkunaruuduissa puolestaan roikkuu eläinten luita ja sarvia. Onpa jatulintarhan sydämeen asetettu luultavasti valaan selkärangasta irrotettu nikama. Eräänlainen metsästäjä- kalastaja heimon palvontapaikka kenties?
Jatkoimme metsänreunassa ylös harjulle nousevalle polulle. Harjulta saa parhaiten käsityksen Vilma Pylkön suuresta, ympyräisistä kivistä rakennetusta Jätin jalanjäljestä. Se on todellinen ympäristötaideteos, Suomiehen luontopolun helmi. Pohdimme aikoja, jolloin ihmiskunta oli nuori ja näilläkin tienoilla asuneet harvat ihmiset elelivät täysin oman onnensa nojassa ja erilaisten uskomusten varassa. Tuolloin saatettiin uskoa jossakin olevan jättiläisiä ja hiisiä, ihmisiä suurempia ja voimakkaampia olentoja. Noiden kuviteltiin voimillaan kykenevän vaikkapa heittämään halutessaan suuria kivenlohkareita, hiidenkiviksi nimettyjä mulpereita. Jätinkadun synty on tieteellisesti selitetty jääkauden aikaansaannokseksi, Yoldianmeren rantakivikoksi. Mutta vanha kansa, joiden joukossa oli taatusti viisaita miehiä ja naisia, uskoi taruolennon tekosiin ja nimesi rantakivikon Jätinkaduksi. Pidimme Jätinkadun reunassa juoma- ja syömätauon ja jatkoimme paussin jälkeen matkaa.
Soranottoalueen etelälaitamilla kasvaa runsaasti nuorta männikköä. Havaitsimme runsaasti hirvien ulostekasoja polulla, joka kiemurtelee tuon männikön halki kohti pysäköintipaikkaa. Hirvet aiheuttavat tuhoja männyntaimikoissa usein talvella, lehtipuut ovat niiden herkkua kesäisin. Hirviä emme kuitenkaan retkellämme tavanneet, emmekä myöskään muita eläimiä.
Palasimme autoillemme ja matkasimme takaisin kaupunkiin. Aikaa aurinkoisella kevätretkellämme kului kaksi tuntia.
Timppa
