Valloittavat huiput Uudellamaalla 10. huhtikuuta

Taas saivat lumikengät kyytiä, ihan toisenlainen keli oli ajatuksissa tämän retken päivämäärälle. Mutta lunta on maassa ja lisää on tullut ja taitaa vieläkin tulla.

Eli latualueen retkestä oli kysymys ja Hyvinkään Latu tällä kertaa toteuttajana, vetovastuussa Kalevi ja Timo.

ABC asemalle meitä kerääntyi yhteensä 10 henkeä, Hyvinkään, Mäntsälän ja Vantaan latuyhdistyksistä.

Autoilimme Suolijärventien parkkiin, reput pykälään ja osalle lumikengät jalkaan, puhdas koskematon hanki edessä ja alla taivalsimme pitkin peltoa Jaanan kallion editse ja sen itäpuolelta kiertäen nousimme kallion päälle.

Ylhäällä katselimme avautuvia näkymiä, Timo kertasi kartanon historiaa, itse kerroin alueen geologiasta. Keli oli pilvinen ja lounatuulikin puhalteli, plussan puolella oltiin, joten ei siellä palellut.

Aikanaan kuitenkin laskeuduimme omia jälkiä takaisin pellolle. Pellolla lenteli joutsenpari, hanhiparvi ja pari haukkaakin. Pelloilla oli myös jo vesialueita ja Piilonojassa oli vesi korkealla.

Parkista siirryimme kimppakyydeillä Piilolammelle, osa autoista jäi Suolijärventien parkkiin, niin ei tullut Piilolammen parkkiin tungosta.  

Piilolammilla kiersimme lammen ympäri, matkalla katsastimme Piilon majan savusaunan, Timo vei osan porukkaa itä- ja pohjoispuolen kallioille, minä esittelin kallion juurella olevan vanhan Hangö Granitin louhoksen.

Palasimme eteläpään nuotiopaikalle, makkarat sun muut eväät maistuivat ja aurinkokin esiintyi meille loppuretken ajan.

Autoilimme takaisin Suolijärven parkkiin ja siinähän sekin retki päättyi. On mukava tavata eri latuyhdistysten jäseniä, eli käykäähän tekin välillä ”kyläilemässä”.

 

t.kalevi