Melontapäivä 6. elokuuta

Leppoisa sunnuntaimelonta suuntautui vaihteeksi Puujoelle, Oittiin. Eli ystävämme Matin ”kotijoelle”. Mattihan siellä rannassa jo odotteli kun saavuimme 7 hengen ja neljän kanootin kera, eli 2 x avokanoottia (C2), yksi kajakkikaksikko (K2) ja yksi kajakkiyksikkö(K1), Mattihan taas meloo omaa yksikköään, paljon kokenutta ”TuuliAissaa”.

Keli oli pilvipoutainen, lämmin ja melkein tuuletonkin, eli sunnuntaimelontaan sopiva. Eikä se melonnan aikana muuttunut.

Melasimme Puujokea kohti Mommilanjärveä, muuta vesiliikennettä ei esiintynyt, muutama mökkiläinen seurasi melontaamme, takaisin meloessa näimme 4 kurjen lauman.

 

Mommilanjärven soutelustadionilla rantauduimme tauolle, grillikatokseen tulet, omat puut mukana tietty, ja makkarat mustumaan. Eipä ole tänä kesänä nuotiomakkaroita nautittu, sen verran on ollut kulohälytysaikoja.

Paluumatkalla poikkesimme totutusti Ullan Pakarissa ”jälkimelonnoilla” kahvin ja paakelsin merkeissä. Sieltä kun läksimme niin ajomatkalla Arolammin paikkeilla roiskasi vedet taivaalta. Satoi sitten niin kauan että saimme kaluston paikalleen, sitten lopetti.

Eli jos ei meloessa kastu niin saattaa näin käydä melonnan jälkeenkin, Melontamatkaa tuli 13 km ja autoilumatkaa hieman enemmän, 9-14.