Reppuhiihto Riihimäen Suonummelle 5. helmikuuta
Niinhän siinä sitten kävi, etten saanut hiihtokaveria mukaan tämän päivän hiihtoreissulle. No eipä hätää, lähdin sitten itse hiihtämään tuota perinteistä laturetkeämme. Tähän tulokseen päädyin kun en Erkylän sillaltakaan löytänyt ketään hiihtohalukasta. Siirtyminen sillan kupeeseen vei toki reilun puolituntia, vaikka kävelinkin ensin alkuun jotoksen pään hiihtokeskuksesta ensimmäisen mäen päälle. Myös alamäet otin varovasti varsinkin täällä laduttomalla osuudella, jossa paikon lumi oli kortilla.
Saavuin siis hiihtosillalle vartin etuajassa, mutta kävin sitten kurkkaamassa lentokentän kulmalla,jolloin sain ylimääräisen ajan kulutettua, vaan eipä sekään auttanut. Ehkäpä seuraavaa hiihtokalenteria rustatessamme voisin muistaa tämän ja aikaistaa tuota Erkylästä lähtöämme kymmenellä, viidellätoista minuutilla. Läksin siis eilisiä jälkiäni seuraamaan kohti Riihimäkeä.
Keli tuntui nyt olevan karvan liukkaampi kuin lauantaina. Ensimmäisen tauon pidin neljän ladun/majan risteyksessä, jossa isommalla joukollakin yleensä olimme pysähtyneet. Nyt ei tarvinnut edes nenää pyyhkiä. Risteyksestä oli sellainen kilometri sujuteltavaa ensimmäiseen laskuun, joka joskus takavuosina saattoi näin ’ensi lumilla’ olla aika haasteellinen. Nyt lasku oli kuitenkin helposti otettava, sillä laskun alaosaa oli selkeästi tasoitettu. Vuosi sitten emme muistaakseni Riihimäkeen päässeet, eli tämä oli sitten varmaan hoidettu muutaman vuoden sisällä.
Laskiessani Oman kodin peltoaukeille huomasin perästäni kuuluvan keskustelua. Kuvan pellolta näpättyäni pariskunta saavutti minut ja kommentoivat hämmästyneensä löydettyään toisen hiihtäjän näiltä kulmilta. Ymmärsin heidän hiihtävän sangen usein kulmakunnan latuja ja lisäksi tietenkin kysyin, oliko heillä tietoa Suonummen majan aukiolosta. Se oli kuulemma ollut ainakin eilen kiinni, joten odotukseni ei ollut kovin korkealle mäelle kiivetessäni. Toki sinne johtavat ladutkin tuntuivat hiipuvan edessäni ikään kuin kertoakseen, että tämä oli turha suunta.
Mäelle kuitenkin nousin ja levitin evästarpeeni rappusten vieressä olleen pöydän päälle. Uksi oli tiukasti kiinni. Yksi luistelija pyyhälsi kuitenkin tuvan ohi ja suin päin alas jäiseksi katsomaani rinnettä. Minä päädyin palaamaan Oman kodin kautta, koska tuo tapaamani hiihtäjäpariskunta oli minua lisäksi valistanut, että Suonummen paluulatu oli osin veden peitossa. Vaikka yöllä oli pakkasta ollutkin toistakymmentä astetta, en lähtenyt tällä kertaa onneani kokeilemaan vaan palasin tuloreittiäni Hyvinkäälle. Ennen Omaa kotia alkoi lumisade, jonka säätiedotuksen mukaan olisi pitänyt alkaa vasta iltapäiväkolmelta.
Aukeilla tuuli sen verran, että pyry alkoi jo tukkia latu-uraa. Pääsin kuitenkin pahimman myräkän alta metsän suojaan. Palattuani neljän ladun risteykseen löysin sieltä Päivin kuorokaveri Raikun. Hän kertoi hiihdelleensä Oman kodin peltojen takaiseen maastoon ja löytäneensä sieltä melkoisia rotkoja. Retkikartasta löytyy ainakin Vastamäki sekä Kuopion lukot, jos osaan tähyillä oikeaan suuntaan. Lähdin edeltä hiihtelemään tuttua latureittiä ohi Rutikan kohti Erkylän lukkoja. Viimeisen mäen päälle päästyäni löysin Raikun taas edestäni. Ilmeisesti reitti hiekkakuopan kautta oli sen verran nopeampi.
Hiihtosillalla tiemme kuitenkin erkani, ja lentokentän ladut jätettyäni en sitten muita hiihtäjiä enää nähnytkään. Kulomäen nousut päädyin taas kantamaan suksiani, nousin aina hiekkakuopan reunalle, josta Kulomäen hissin valot minua tervehtivät. Lähtö pisteeseeni saavuin 14.34. eli koko 30 km reissuun sain tällä kertaa menemään kutakuinkin viitisen tuntia. Jos lumiolosuhteet olisi olleet alkutalvesta paremmat, olisin saanut ehkä enemmän joukkoa mukaani, jolloin nuo yhteiset tauot olisivat ehkä lisänneet matka-aikaa hieman, mutta toisaalta myös joukon eteneminen olisi ehkä ollut karvan tehokkaampaa.
Seuraava otatus on minun johdollani hiihtolomaviikon sunnuntaina eli 26.2. Katsotaan olisiko säiden haltija tuolloin ollut yhtään suosiollisempi, jolloin saisimme lisää hiihtointoisia mukaan reissuumme. Ladun maja sekä ABC- ovat varmoja huoltopisteitä, katsotaan sitten, miten käy tuon Lehtolan majan kanssa.
- Lauri