Retki Petkelsuolle 4. marraskuuta
Petkelsuon syysretkelle osallistui tällä kertaa 15 henkilöä. Kaikki matkalle lähteneet olivat varustautuneet oikeaoppisesti kumisaappailla ja sadevarusteilla, sillä aamusta alkaen oli tihuuttanut vettä taivaalta. Onneksi lämpömittari näytti +6 astetta, siksi olosuhde tuntui varsin kohtuulliselta ulkoilua ajatellen.
Puolimatkan koululta alkaneen retkemme aluksi suhasimme kimppakyydillä Kattopeitteen tielle. Kattopeitteentie on mitä ilmeisemmin saanut nimensä tien varrella toimineen yrityksen mukaan. Siirtokarjalaisina Hyvinkäälle tulleet Toivo ja Rauha Reinikainen perustivat vuonna 1946 Kattopeite Oy:n joka alkoi valmistaa betonisia kattotiiliä. Yrityksen nimi on sittemmin muuttunut Hyvinkään Betoni Oy:ksi ja toimii Kattopeitteentiellä edelleen.
Petkeluolle johtaa Kattopeitteentieltä polku, jonka alkupäähän jätimme automme. Havaitsimme maaston olevan todella vetinen. Tiedossa oli, ettemme vetisyyden vuoksi pääse suolle suoraan polkua pitkin. Käännyimme entisen sähkölinjan kohdalla koilliseen ja kävelimme linjanpohjaa 100 metriä, jonka jälkeen käännymme vanhassa metsässä suon suuntaan. Suolle päästiin kulkien valtaojaa tukkivan padon kohdalta, vetisiä paikkoja kierrellen.
Petkelsuo on noin 2,8 neliökilometriä laaja luonnonsuojelualue. Alueen itäosa, jossa retkeilimme, on säilynyt lähes luonnontilaisena. Suolampareiden läheisyydessä maisema on melko avonainen ja ainakin tänä syksynä varsin vaikeakulkuinen, johtuen vedenpinnan noususta. Karpaloita näkyi olevan, ja muutama poimikin niitä eväspussin tyhjennyttyä tauon aikana. Vettä satoi kaiken aikaa suolla ollessamme ja päätimme kääntyä kotimatkalle. Palailimme hiljalleen vanhan suoladon sivuitse tulourallemme suon reunaa seuraillen. Matkalla oli ylitettävä vanha, jo osittain umpeenkasvanut suo-oja. Ylitys onnistui hyvin, vaikka etukäteen olin arvellut, että joku retkeläinen kuitenkin mulaa suossa. No sepä tapahtuikin, kun erään retkeläisen saapas hörppäsi suovettä varren täydeltä. Koska olin kokenut sen tapahtuvan jokaisella retkellämme, olin varautunut asiaan varaamalla reppuuni villasukkaparin ja tilavia muovikasseja. Näitä ei halunnut vahingon kärsinyt kuitenkaan käyttää, oli kuitenkin sen verran lämmin sää.
Paluumatkalla kuljimme jälleen hienon vanhan metsän halki. Siellä kulkeva reitti osoittautui hyväksi valinnaksi. Sammalten päällä kulkeminen oli miellyttävää ja saappaatkin jäivät kuraantumatta. Kokonaismatka autojen parkkipaikalta suolle ja takaisin oli vaivaiset 3,5 km. Mutta mieli ei ollut kenelläkään lainkaan vaivainen, vaikka sadetta saatiin niskaan.
No, jos Kattopeitteentie sai selityksensä, mikä onkaan se petkel, joka on tuon suon nimessä mainitaan? Kaikkitietävä Wipikipedia selittää: survin, jota käytetään aineksen hienontamiseen morttelissa eli huhmaressa. Petkele on taas puun kuorimiseen tarkoitettu varrellinen, terävällä metalliterällä varustettu metsätyömiehen työkalu.
-Timppa
